sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Maistila Tilus

Maistila Tilus 8.2%

Islantilaisen jälkeen palattiin takaisin paikallisen panimon tuotoksiin. Maistilalta oli hanassa tarjolla toinenkin tuote, Tilus, mikä vaikutti olevan vähän tuhtimpi tapaus. Illan viimeiseksi se kuitenkin oli sopiva.

Olut kaatuu lasiin tummanpunaisena, lähestulkoon mustana. Pinnalle jää pieni vaahto. Tuoksussa on mustaherukan sävytteistä marjaisuutta, tummaa paahteisuutta ja mausteisuutta. Marjojen kirjo on voimakas ja se peittääkin muita aromeja alleen. Maussa on pääasiassa kypsää marjaisuutta. Tuntuma on kuin tummassa ja kypsässä marjamehussa, mutta matkassa on myös maltaisuutta ja mausteisuutta. Lievätkö aikaisemmat oluset vaikuttaneet makuaistiin, mutta tämä tuntuu kohtuullisen tasapainoiselle tavaralle. Kyseessä on kuivakka ja hieman jopa hapan kokonaisuus, missä alkoholikin peittyy kivasti. Ei ollenkaan paha. Viimeisen kulauksen myötä puheensorina pubissa oli kasvanut, mutta ihmisten määrä ei niinkään. Niinpä sitä sopi hiljalleen poistua. Oluen tuoma lämmittävä vaikutus siivitti pakkasen läpi illan viimeiseen bussiin. Kyllä kelpasi.

Arvosana: 3+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti