Suomi oli onnistunut kääntämään pelin nihkeähkön alun jälkeen ja maaleja alkoi sadella Slovakian päätyyn. Sama kenttä teki tuhojaan ja volyymi Graalissa nousi pari pykälää. Oululaiset eivät osuneet vain kentällä, vaan myös Graalissa, hanaan, jonne oli saapunut paikallisen Maistilan tavaraa.
Poppy Brown kaatuu lasiin nimensä mukaisesti ruskeana. Tuoksussa on suklaajäätelöä, maltaista makeutta ja paahteisuutta. Maussa on samaista paahteisuutta, maltaista makeutta ja edelleen suklaajäätelöä. Suutuntuma on pehmeähappoinen ja makea.
Kokonaisuudessaan mielleyhtymä suklaajäätelöön jäi päälle heti ensimmäisestä kulauksesta lähtien, enkä päässyt siitä enää irti. Olut on suht tasapainoinen ja suoraviivainen kokonaisuus, mistä tulee myös Newcastle etäisesti mieleen. Ei hassumpi, muttei ihmeellinenkään. Yrittäessäni makustella muitakin sävyjä, Suomi oli takonut tulostaululle jo kahdeksan maalia ja peli oli ohi. Sehän meni sitten ihan mukavasti tällä kertaa. Sen myötä oli aika poistua muuten verrattain hiljaiseen keskiviikkoiltaan.
Arvosana: 3-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti