perjantai 1. tammikuuta 2016

BrewDog Candy Kaiser

BrewDog Candy Kaiser 5.2%

Uuden vuoden aattoa edeltävänä päivänä tuli pyörähdettyä asioilla keskustassa. Varsinaista kiirettä ei ollut ja nuorten leijonien peli Slovakiaa vastaan oli alkamassa, niin mieleeni nousi ajatus, että josko peliä kävisi vähän matkaa kuppilassa katsomassa. Suunta vei itseoikeutetusti Graaliin.

Hanat olivat päivittyneet jonkin verran sitten viime kerran. Silmiinpistävänä hanoista pomppasi esille skottipanimon altbier, johon en ole aiemmin törmännyt. Kyseinen olut, Candy Kaiser kaatuu lasiin kuparisena ja jättää pinnalleen pienen vaahdon. Tuoksu on maltainen, toffeinen ja kukkainen. Tuoksu ei ole voimakas, pikemminkin hyvin mieto. Maussa on samaista toffeista maltaisuutta ja kukkaisuutta. Jälkimaku on katkera. Maltaisuutta tässä kyllä riittää. 

Olusessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta toista lasillista ei jää kaipaamaan. Brewdogin standardeilla arvioituna olut on selkeästi heikompaa puoliskoa. Kyseessä ei kuitenkaan ole huono olut, mieleni tekee antaa sille vielä toinen mahdollisuus joskus tulevaisuudessa. Ei kuitenkaan vielä tänä iltana.

Arvosana: 3-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti