Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ylikylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ylikylä. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. lokakuuta 2017

Ylikylä Väinö

Ylikylä Väinö 5.6%

Sonnisaaren sitruksisen herkun siemailtuani, herrat tiskin takana olivat jo ehtineet täyttämään tyhjät paikat hanoista. Toinen uutuus oli Sonnisaaren Humalaja, mitä on ollut putiikissa tarjolla aikaisemminkin, mutta toiseen puolestaan tuli tarjolle Ylikylän uutuus, Väinö ESB. Ylikylä on pääsääntöisesti valmistellut maitokauppavahvuista tavaraa, mutta nyt oli selvästi lähdetty revittelemään. Uutuus kiinnosti kokeilemaan.

Olut kaatuu lasiin kuparisena. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa maltainen. Maltaisuus on makeahkon karamellista, mutta taustalla tuntuu vienompaa leipäisyyttä ja pähkinäisyyttä. Paletti on suhteellisen tasapainoinen, joskin hieman särmätön. Olut tahtoo kärsiä alitajuntaisesta vertailusta astetta tutumpaan, klassikko ESB:iin. Tavallista korkeammista prosenteista huolimatta oluessa säilyy Ylikylämäinen tuntuma, positiivisessa mielessä.

Arvosana: 3

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ylikylä Rautakoura

Ylikylä Rautakoura 4.6%

Menneellä viikolla pyörähdin mutkan Zeppeliinissä. Kyseisessä kauppakeskuksessa en ole asioinut varmaan pariin vuoteen, ja ulospäin suuria muutoksia ei kauppakeskus näyttänyt tässä ajassa kokeneen. Prisman oluthyllyillä näkyi kuitenkin muutosta. Tarjolla oli paikallisen Ylikylän olusia, mitä en ainakaan ruokakaupoissa Oulussa muista nähneeni. Tarjolla oli kolmea olutta, Ilmaria, Rautakouraa, sekä Ilmatar steam beeriä, joka oli kuitenkin päässyt loppumaan. Rautakoura oli itselleni uusi tuttavuus, niin täytyipä napata pullo matkaan.

Olut kaatuu lasiin kolanvärisenä, lähes mustana. Sävy on ohuehko, pääasiassa makeahkon maltainen ja kevyen paahteinen. Tuntuma on kotikaljamainen ja hieman vetinen. Alkuun olut tuntuu suht eheälle, mutta jälkimakua kohden sävyssä tuntuu hieman epämiellyttävää, jokseenkin pistävän tunkkaista, navettamaista sivumakua. Sivumaku jää vaivaamaan ja vaikuttaa juotavuuteen negatiivisesti. Ylikylän peruslaatu on ollut varsin tasaista, mutta tämä olut jää valitettavasti panimon heikommalle puolelle.

Arvosana 2

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ylikylä Louhi

Ylikylä Louhi 5.0%

Lauantaisena iltapäivänä pyörähdin pitkästä aikaa Graalissa. Kuppila on jäänyt viime aikoina pienemmälle huomiolle, vähäistenkin kuppilakäyntien suuntautuessa Rotuaarin suuntaan. Graalissa oli hyvin tilaa ja telvisio pyöritti tuttuun tyyliin lauantain Valioliigakierrosta. Oluissakin löytyi. Ensimmäisenä lasiin kaatui Ylikylän tuorein tuotos.

Louhi kaatuu lasiin ruskeana. Pinnalle jää pieni vaahto. Sävyssä on maltaisuutta, pääasiassa keksimäistä sellaista. Myös leipäisyyttä ja pähkinää. Maltaisan makealla linjalla mennään. Suutuntuma on kuivakanpuoleinen ja keskihapokas. Periaatteessa ok, hieman pliisu brown ale, mutta jokin tahtoo maussa tökkiä. En tavoita mikä, mutta olut ei uppoa samaan tapaan kuin panimon tuotteilla on ollut tapana. 

Arvosana: 2½

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ylikylä Joukahainen

Ylikylä Joukahainen 4.5%

Viikonloppu näyttäytyi Oulussa vuodenaikaan nähden leutona ja lämpötila oli jopa plussan puolella pyöräillessäni kohti keskustaa. Pyörä jäi parkkiin Torikadulle, josta useamman viikon tauon jälkeen lähdin katsastamaan Roosterin tarjontaa. Iltapäivä ei ollut vielä kääntynyt illan puoleen, joten kuppilassa oli tilaa. Oluthanatkin olivat päivittyneet mukavasti sitten viime kerran. Hanoista vasemmanpuoleisessa oli tuoreinta tavaraa Ylikylältä. Olut näytti jatkavan panimon kevyellä linjalla, joten sillä oli hyvä lähteä liikkeelle.

Olut kaatuu lasiin tumman ruskeana, liki mustana. Pinnalle jää sentin vahvuinen vaahto. Tuntuma on paahteisen maltainen ja maanläheinen, sivussa tuntuu myös makeampia, karamellisia sävyjä. Sävyt menevät suht mukavasti yhteen, mutta yleisellä tasolla tunnelma jää hieman valjuksi ja kotikaljamaiseksi. Tämä ei varsinaisesti vaikuta juotavuuteen, kepeä lasillinen menee mukavasti, mutta kokonaisuutena olut jää "ynnä muut" osastoon.

Arvosana: 2½

perjantai 11. marraskuuta 2016

Ylikylä Kullervo Kölsch

Ylikylä Kullervo Kölsch 4,6%

Raikkaana arki-iltana päädyin pyörähtämään Leskisessä, missä oli odotuksiin nähden yllättävänkin paljon väkeä. Liitutaululla näkyi olevan tuoretta Ylikylää, mikä innosti kokeilemaan. Tuore tulokas jatkaa aktiivisella linjalla ja tyylilajejakin on näemmä lähdetty vaihtelemaan. Nyt mentiin kölschillä.

Kultainen olut jättää pinnalleen pienen vaahdon joka säilyy kestävänä. Tuntuma on pehmeän toffeinen, omar-karkkinen ja keksimäinen. Hieman myös hiivainen. Suutuntuma on keskihapokas. Juotavuus pysyy kohtalaisena, mutta liekö tyylilajista johtuen, ei aivan aikaisempien olusten veroisena. Kepeään oluseen on kuitenkin saatu mukavasti makua, siitä plussaa. Panimon linja, mikä näyttää pysyvän kepeänä, houkuttaa maistelemaan olusia, moiset kun maukkauden lisäksi käyvät hyvinä starttereina.

Arvosana: 3+

perjantai 4. marraskuuta 2016

Ylikylä Pohjan Neito

Ylikylä Pohjan Neito 5.0%

Marraskuu on muuttanut kelin koleaksi Oulussa ja ulkonakin saa jo hytisellä kerrakseen. Osittain sen johdosta päätin kotimatkalla pyörähtää mutkan Roosterin kellarissa lämmittelemässä ja katsastamassa tarjontaa. Hanassa oli kirjava kattaus olusia, pääasiassa paikallisia. Myös Kempeleestä. Ylikylä näyttää lähteneen liikkeelle kohtuullisen vauhdikkaalla tahdilla. Aikaisemmat oluset ovat olleet juotavuutensa puolesta kohdillaan, positiivisia odotuksia oli myös kolmanteen, jossa lähdettiin hieman vehnäisemmällä linjalla.

Kultainen olut jättää pinnalleen reippaan vaahdon. Tuntuma on pehmeähkö, hivenen vehnäinen ja sitruunainen. Stereotyyppiselle vehnälle tämä ei maistu ja banaanisuus ja mausteisuus ovat suhteellisen vähäisiä. Se ei oikeastaan haittaa, kokonaisuus maistuu mukavasti ja jatkaa Ylikylän kepeää ja helposti juotavien oluiden linjaa. Tyylilaji muuttui hieman edellisiin olusiin nähden, mutta kyllä tätäkin ison tuopin jälkeen tekee mieli toinen ottaa. Tällöin olusessa on lie onnistuttu.

Arvosana: 3+

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ylikylä Ilmari

Ylikylä Ilmari 4.2%

Keli oli kalsea AC Oulun pelatessa kauden viimeisen kotipelinsä TPS:ä vastaan. Yleisö oli löytänyt mukavasti tiensä Raattiin, olihan voittajalle tarjolla hyvät asemat suoraan liiganousuun. Itse pelissä turkulaiset onnistuivat pitämään Oulun hyökkäykset kurissa ja toisella puoliajalla satoi lisää vettä niskaan, kirjaimellisesti myös taivaalta. Vierasjoukkue onnistui tekemään ratkaisevalta tuntuneen avausmaalin ja kovasta yrityksestä huolimatta kotijoukkueen kirivaihde jäi vaisuhkoksi. Raatista poistuttiin turhautuneissa, joskin kylmettyneissä tunnelmissa. Kylmetys helpottanee kuppilassa, näin ehkä myös turhautuminen. Siispä pyörä Roosterin parkkiin.

Kellarissa oli tarjolla tiskipaikkoja, mitkä kelpasivat kylmettyneelle mainiosti. Hanassa taas oli mukavasti uutuuksia, myös Ylikylältä, jonka tuotteisiin törmäsin ensimmäistä kertaa edellisellä kerralla. Panimon toinen olut näytti olevan Ilmari, Pikku-Ilmarista hivenen vahvempi versio. Luovaa nimeämistä! Olut houkutteli kuitenkin kokeilemaan.

Kuparinen olut on leipäisän maltainen, hivenen keksimäinen ja pehmeähkö. Pikkuveljeen verrattuna tässä on makua ja vahvuutta runsaammin, minkä ansioista kokonaisuus kantaa paremmin. Olut tuntuu tasapainoiselle ja puhtoiselle, itse asiassa varsin maukkaalle. Melko suoraviivaisella bitterillä tässä taas mennään, mutta onnistuneella sellaisella. Juotavuus on kohdillaan ja pitkä lasi humahtikin vauhdilla alas. Jopa niin vauhdilla, että meinasin tilata toisen samanmoisen. Näin ei käy turhan usein.

Arvosana: 3½

perjantai 30. syyskuuta 2016

Ylikylä Pikku-Ilmari

Ylikylä Pikku-Ilmari 3.5%

Pari viime viikkoa ovat olleet hyvin hektisiä ja olustelu on jäänyt lähestulkoon olemattomalle tasolle. Nyt kuitenkin ehdin pyörähtämään hetken Roosterissa keskustassa asioidessani. Sosiaalinen media oli rummuttanut uuden paikallisen panimon tuotteesta, jota houkutti päästä kokeilemaan. Kuppilan hanavalikoima herättikin positiivisia ajatuksia, lähestulkoon koko rivistö oli itselleni uutukaisia olusia. Päätin pitäytyä päätöksessäni ja antaa kempeleläiselle debytantille mahdollisuuden.

Kuparinen olut jättää pinnalleen reippaan sentin vahvuisen vaahdon. Oluessa tuntuu pääasiassa maltaisuus, hieman leipäisä sellainen, mutta hentoa hedelmäisyyttä on tuntuvinaan myös taustalla. Hieman vetinen, mutta kyllä tämän bitteriksi, melko suoraviivaiseksi sellaiseksi tunnistaa. Lasi tyhjenee vauhdilla sen kummempia pohdiskelematta, liekö ulkona väijynyt sade vauhdittanut oluen virtaa suuta kohti. 

Kokonaisuudessaan pieni ja kepeä, hauska uusi tuttavuus. Harvemmin tällaisia kepeitä bittereitä tulee nautiskeltua, varsinkaan uuden panimon pelinavauksena. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Laadukkaille oluille on aina tilaa.

Arvosana: 3