maanantai 3. heinäkuuta 2017

Plevna Vadelmavene

Plevna Vadelmavene 5.0%

Sunnutai-iltapäivän pyörähdys Leskisessä. Keli on hellinyt Oulussa parin päivän ajan ja lämpötila on huidellut lähestulkoon hellerajoilla. Ihmiset viihtyvät ulkona ja Leskisenkin patiolla oli ruuhkaa. Sisätiloissa oli väljempää ja paikkoja riitti valittavaksi saakka. Oluissakin löytyi mukavasti, muun muassa Plevnalta, jolta oli tarjolla Malmgårdin tuoreimman Proton tyyppinen, kesäinen, marjasävytteinen vehnäolut.

Olut kaatuu lasiin kellertävänä. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävy on vehnäinen ja trooppisen hedelmäinen, vienon banaaninen sekä mausteinen. Vadelmaisuus on alkuun ohutta, mutta sävy voimistuu varsinkin jälkimakua kohden. Kokonaisuudessaan virkistävä, kepeän vadelmaisella twistillä varustettu vehnäolut. Verrattuna Proto #14:n, vadelman sävy erottuu ennen kaikkea mustikkaa, mutta myös karpaloa selkeämmin. Silti, kokonaisuus on lähempänä vehnäolutta, kuin "hedelmäolutta".

Arvosana: 3+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti