torstai 29. kesäkuuta 2017

Montseny Malta

Montseny Malta 5.1%

Oluttuliaisia Barcelonasta. Montseny ei panimona kertonut mitään, eikä varsinaisesti Malta antanut oluesta sen kummempaa osviittaa. Etiketti kuitenkin mainosteli, että kyseessä on panimon englantilaistyyppinen pale ale. Mielenkiinnolla uusia olusia kohti.

Olut kaatuu lasiin kuparinruskeana. Pinnalle jää suuri valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa, yksinomaan maltainen. Sävyssä on viljaisuutta ja puumaisuutta, mutta hieman myös karamellisempaa makeutta. Maltaiden kirjo kantaa aina jälkimakuun saakka. Katkeruutta tai humalointia ylipäätään saa hakea. Kokonaisuudessaan hieman yksioikoinen, eikä kovinkaan raikas, mutta loppujen lopuksi aika odotuksia vastaava pale ale kaikessa maltaisuudessaan.

Arvosana: 2½

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Plevna 67 Minutes IPA

Plevna 67 Minutes IPA 6.0%

Iltapäivän päälle oli aika jatkaa ruokailulle Toripolliisiin. Ravintolassa oli tarjolla mukava rivi olusia. Tarjoilijan mukaan painotus on siirtynyt yhä voimakkaammin paikalliseen suuntaan, mikä näkyi pullo-oluiden runsaassa määrässä. Vaikuttavasta pullorivistä huolimatta päätin napata ruoan kyytipojaksi olusen Mansesta, hanassa olleen Plevnan IPA:n.

Olut kaatuu lasiin kuparisena, Pinnalle jää kestävä valkoinen vaahto. Sävy on hedelmäinen, pääasiassa sitruksinen, mutta sivussa myös trooppista hedelmäisyyttä. Hedelmäisyyden taustalla tuntuu leipäisän sävyistä mallasrunkoa. Humalointia on matkassa reippaasti, aina hyvin katkeraa jälkimakua myöten. Suutuntuma on pehmeähkö ja matalahappoinen. Kokonaisuudessaan ryhdikäs ja ronskisti humaloitu ipa, mikä toimii luokassaaan hyvin. Pieni paussi tämän tyyppisistä humalapommeista korosti katkeruuden purevuutta. Ruokajuomaksi suhteellisen tanakka, mutta toimiva tapaus. 

Arvosana: 3½

Malmgård Proto #14

Malmgård Proto #14 5.2%

Paluu kesäiseen Ouluun ja Roosterin kellariin. Viime kerrasta on jo aikaa, mutta mikään ei ollut muuttunut, ja hyvä niin. Kuppilan hanavalikoima oli edelleen kattava, tarjolla oli lähemmäs kymmenkunta olusta, mitä olisi saattanut maistella. Aikaa oli kuitenkin vain yhdelle. En malttanut sivuuttaa Malmgårdin tuoreinta protoilua.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Sävyssä on vienoa marjaisuutta ja mausteisuutta, mutta pääasiassa vehnäisyyttä. Vehnäisä ja kevyen sitruksinen sävy ovat keskeisiä elementtejä, mitkä kantavat aina jälkimakua myöten. Suutuntuma on ohut ja keskihapokas, freesi. Kokonaisuudessaan pirtsakka ja vehnäpainotteinen kesäolut, mikä kuitenkin kaipaisi aavistuksen ronskimpaa marjaisaa otetta, varsinkin kun kyse on proto-sarjan oluesta. Olut toimii omaan makuuni suhteellisen mukavasti, mutta odotin marjaisuudelta nähtyä suurempaa kontribuutiota.

Arvosana: 3½

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Mali Grad IPA

Mali Grad IPA 6.5%

Lähtöpäivän aamuna ehdin vielä vierailemaan Bledin linnassa, mistä avautuvat kauniit maisemat järvelle. Kiipeämistä oli tolkuttomasti ja 30 asteen lämpötila ei varsinaisesti auttanut asiaa, mutta lopulta perille pääseminen ja siellä odottanut näköala oli sen väärti. Vielä maireampaa oli, että linnan kahvila mainosteli yllätyksekseni "craft beeriä". Mikäli tarjolla olisi ollut pelkästään Unionin tai Laškoa, olisin taatusti pitäytynyt limpparilinjalla, mutta tarjolla ollut ipa kiinnosti kokeilemaan, vaikka sitten muovituopista. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää suuri valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa (sitrus)hedelmäinen, mutta taustalla tuntuu myös karamellista, makean maltaista runkoa. Humalointi tuntuu aina kevyen katkeraa jälkimakua myöten, mutta sitä on kohtuudella, mistään humalapommista ei oluen kohdalla voi puhua. Juotavuus on kohdillaan ja prosenttien puolesta olut tuntuu jopa luokkaansa kevyemmältä. Kokonaisuudessaan varsin maukas ipa, mikä täkälaisessä kontekstissa edustaa Bledin parempaa olutpuoliskoa. Lyhyellä otannalla, reissun paras olut, reissun kauneimmissa maisemissa on kombo mikä toimii.

Arvosana: 3½

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tektonik Hercule Witbier

Tektonik Hercule Witbier 4.8%

Bledin rantakadun kuppiloiden oluttaso vaikutti sellaiselle, että lähdin kuppiloiden sijasta asioimaan paikalliseen supermarkettiin. Kaupan olutvalikoima ilahduttikin huomattavasti kuppiloita enemmän. Tarjolla oli muutama paikallinen, tai vähintäänkin kansallinen olunen. Nappasin jokusen näistä matkaan, mutta koska ruumaan menevän lentolaukun koko on rajallinen, jouduin tekemään tilaa, toisin sanoen nautiskelemaan olusia hotellissa. Lasiin kaatui valikoiman kevyemmän puolen olunen, Teknonikin Hercule Witbier. 

Olut kaatuu laiin kellertävänä. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Ensikulauksella olut jättää jokseenkin sekamelskaisen vaikutelman. Sävyssä on sitrushedelmää ja mausteisuutta. Taustalla on myös hieman vehnäisää sävyä, ja jälkimaussa myös banaanisempaa makeutta. Suutuntuma on keskihapokas. Olut on virkistävä, ja siinä on mukavasti erilaisia elementtejä. Makupaletti ei kuitenkaan ole aivan synkassa, ja vähän tästä jää sellainen fiilis, että joskus vähemmän on enemmän, varsinkin jos sävyt eivät tahdo mennä täysin limittäin.

Arvosana: 3- 

Laško Zlatorog

Laško Zlatorog 4.9%

Perillä Sloveniassa ja Bledissä. Seuraavana päivänä saapumisesta lähdin kiertelemään järvenrantakadulle, mistä löytyi useampikin kuppila. Ulospäin kuppilat näyttivät lähestulkoon samalle, toisinsanoen, yksikään ei mainostanut että tarjolla voisi olla suurten tuottajien lisäksi jotakin muuta. Kelin ollessa kuuma ja hiostava, päätin kokeilla yhtä kuppilaa ja sen olutvalikoimaa. Kuppila, Kult Klub tarjosi hanassa Kozelia. Pulloissa löytyi tuttuja nimiä Heinekenistä lähtien. Oluiden lisäksi tarjolla oli paljon viskikolan tyyppisiä viritelmiä. Kysäisin paikallisten oluiden perään, mihin tarjoilija lakonisesti totesi, että löytyy Unionia tai Laškoa. Päätin kokeilla jälkimmäistä. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää pieni valkoinen vaahto. Sävyltään kepeän maltainen lager, missä on myös selkeämmin ruohoisaa sävyä. Ei varsinaisia virhemakuja, muttei juuri mitään muutakaan. Verrattuna Ottakringeriin, juotavuus ei ole samalla tasolla. Janonsammuttajasta tämä silti käy, mutta eipä tätä tarvitse toiste tilailla, saati kuppilassa toiste asioida. 

Arvosana: 2+

Ottakringer Helles

Ottakringer Helles 5.2%

Kesäkuulle tuli lähdettyä toisellekin reissulle, tällä kertaa Sloveniaan. Sloveniassa en ole aikaisemmin käynyt, eikä maan olutkulttuurikaan ole juuri sen tutumpi. Finnair lentää maahan suoraan, muttei päivittäin, minkä johdosta joudin itsekin tekemään matkan Wienin kautta. Pieni pysähdys Wienin kentällä mahdollisti sopivasti pienen purtavan, ja olusen nauttimisen. Lähimmän kuppilan hanassa näkyi olevan Ottakringeriä, joten sillä mentiin.

Olut kaatuu lasiin kellertävän kultaisena. Pinnalle jää suuri valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa makean maltainen, mutta taustalla tuntuu myös hentoa ruohoisuutta. Kokonaisuudessaan sävyt ovat pehmeitä ja lähestulkoon mietoja. Liekö lennoista johtuvaa, mutta kepeys teki oluesta todella virkistävän ja helposti juotavan. Tätä olisi saattanut nautiskella isommankin lasillisen.

Arvosana: 3-

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Letra D Red Ale

Letra D Red Ale 6.0%

Lentokenttäolunen Porton kentän viinibaarissa ennen kotimatkaa. Lentokenttä oli kompakti ja hyvin toimiva kokonaisuus, missä etäisyydet eivät venyneet turhan pitkiksi. Viinibaari sijaitsi kentän toisessa päädyssä, tarjolla viinien lisäksi myös paikallisia pullo-olusia. Olin jo asennoitunut lasilliseen portviiniä, mutta paikallinen olunen kiinnosti sen verran, että viini sai jäädä.

Olut kaatuu lasiin kuparisena. Pinnalle jää sentinvahvuinen vaalea vaahto. Sävyssä on hedelmäistä humalointia, sitruunaa ja ohutta havuisuutta. Tyylilajiltaan olut näyttää olevan red ale, mutta kyllä sävy on lähempänä apa:a, jenkkihumaloineen. Vaikkei tätä ehkä olla tavoiteltu, niin omaan makuuni apamainen sävy sopii hyvin. Juotavuus on kohdillaan ja kepeä rapsakka humalointi kantaa jälkimakua myöten. Maukas olut, minkä myötä lennolle oli hyvä lähteä.

Arvosana: 3+

Areias Black IPA

Areias Black IPA 6.5%

Guimarãesin kaunis vanhakaupunki koostuu pienistä kujista ja aukioista, joita aukeaa eteen vähän väliä. Kujien nimeäminen ja opasteiden käyttö ovat melko alkeellisella tasolla, minkä johdosta sitä löysi itsensä aina välillä aivan muualta, minne oli tarkoitus. Lähempänä vanhan kaupungin Kaakkoiskulmaa sijaitsi pieni kahvilaterassi, nimeltään A Medieval, missä tarjolla oli paikallisia olusia hanassa. Hanoja oli jälleen kaksi kappaletta, joista molemmissa Areiaksen olusia. Toisessa hanassa oli jo tutuksi tullut IPA, toisessa puolestaan Black IPA. Lähdin jälkimmäisellä.

Olut kaatuu lasiin mustana. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävy on mieto. Pääasiallisesti paahteinen, mutta mukana myös lakritsaista sävyä. Hedelmäisyys ja humalointi ovat ohuella tasolla. Suutuntuma on yllättävänkin pehmeä ja matalahappoinen. Kuivakka jälkimaku. Kokonaisuus jää miedoksi ja ipamainen humalointi ja särmäkkyys eivät nouse millään muotoa esiin. Juotavuuskaan ei ole kovin korkealla tasolla. Ei jatkoon edes hellejuomana.

Arvosana: 2

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Areias IPA

Areias IPA 5.0%

Positiivisesta Pilsner-kokemuksesta innostuneena, päätin vielä napata toisen olusen. Hanavalikoiman ollessa suppea, oli aika siirtyä pullopuolelle ja paikalliseen IPA:an. Olutta tilatessani selvisi, että pienempää pullokokoa ei ollut enää tarjolla, mutta sen sijaan viinipullo-kokoluokassa löytyi. Monesti prefeeraan pieniä olusia, mutta vaihtoehtojen määrän ollessa rajallinen, lyödään iso pullo pöytään.

Olut kaatuu lasiin tumman kultaisena. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävy on hennon sitrushedelmäinen ja maltainen, mutta päälimmäisenä sävy tuntuu jokseenkin tunkkaiselta. Kuivakanpuoleisessa maussa sitrushedelmäisyys nousee selkeämmin esille, peittäen hieman muuten tunkkaista sävyä. Ensimmäisen lasin jälkeen pystyi jo tekemään johtopäätöksen: ei tätä milllään muotoa laadukkaana ipana voi pitää. Sitrusvetoinen, mutta tunkkainen kokonaisuus ei houkuta tilaamaan olutta toiseen otteeseen. Varsinkaan jos sitä on tarjolla vain tämänkokoisissa pulloissa.

Arvosana: 2+

Areias Pilsner

Areias Pilsner 4.5%

Menneellä viikolla pyörähdin pienellä reissulla Portugalissa, ja tarkemmin sanottuna maan pohjoisosissa, Guimarãesissa. Lento Porton kentälle, mistä kohteeseen pääsi bussilla melko kivuttomasti. Palella ei tarvinnut, lämpötila huiteli 30 asteen molemmin puolin, mikä varsinkin sisämaassa tuntui suhteellisen paahtavalta. Etukäteen minulla ei ollut juurikaan käsitystä Portugalin olutkulttuurista, mutta lähdin optimistisena tutkimaan tarjontaa. 

Pääasiallisesti oluttarjonta oli yhtä kuin Sagres tai Super Bock, mutta pari poikkeustakin löytyi. Sala 141 -niminen pieni kuppila sijoittuu hieman vanhan kaupungin eteläpuolelle. Kuppila oli kiinni, sen ensimmäisen kerran hoksatessani, mutta ulko-ovessa oleva ilmoitus paikallisesta 'craf beeristä' herätti kiinnostukseni. Myöhemmin palatessani kuppila olikin jo auki. Hanavalikoimassa oli kaksi olusta, joista toinen oli paikallisen Areias -panimon olut. Tarjolla oli myös muutama pullo-olunen Areiakselta. Päätin lähteä paikallisella hanatuotteella. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävyssä on hentoa sitrushedelmäisyyttä, hentoa humalointia ja maltaisuutta. Raikas, kevyen katkera ja maltainen. Kohtuullista englantia puhuva tarjoilija kertoi, että panimo tilaa pääasiassa aineksensa Saksasta. Hyvin saksalaistyyppinen, kepeä ja raikas pilsner tämä onkin. Leskisessä olut olisi todennäköisesti hukkunut massaan, mutta paikalliseen kontekstiin upotettuna, olut on oikein virkistävä.

Arvosana: 3+

torstai 1. kesäkuuta 2017

Brooklyn American Ale

Brooklyn American Ale 4.5%

Brooklynin laatikosta nappasin kolmannen olusen, american alen. Aikaisemmat laatikon oluet ovat olleet miedon maltillisia, ja jotakin sellaista odotin tältäkin tapaukselta. Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää suuri ja valkoinen vaahto. Sävy on suhteellisen mieto. Pääasiassa makeahkoa karamellista maltaisuutta, hieman sitruksisuutta sekä havuisuutta. Sävyt kietoutuvat melko mukavasti yhteen. Vieno humalan puraisu tuntuu taustalla. Jälkimaku on pliisu, ja jopa hieman vetinen. Hiilihappoisuus on matalaa. Kokonaisuudessaan pehmeä ja mieto, karamellisuuteen kallellaan ja juotavuudeltaan kelpo olunen, mikä käy mukavasti janojuomasta, mutta mikä ei ole millään muotoa erityisen mieleenpainuva.

Arvosana: 2½