keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Ottakringer Helles

Ottakringer Helles 5.2%

Kesäkuulle tuli lähdettyä toisellekin reissulle, tällä kertaa Sloveniaan. Sloveniassa en ole aikaisemmin käynyt, eikä maan olutkulttuurikaan ole juuri sen tutumpi. Finnair lentää maahan suoraan, muttei päivittäin, minkä johdosta joudin itsekin tekemään matkan Wienin kautta. Pieni pysähdys Wienin kentällä mahdollisti sopivasti pienen purtavan, ja olusen nauttimisen. Lähimmän kuppilan hanassa näkyi olevan Ottakringeriä, joten sillä mentiin.

Olut kaatuu lasiin kellertävän kultaisena. Pinnalle jää suuri valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa makean maltainen, mutta taustalla tuntuu myös hentoa ruohoisuutta. Kokonaisuudessaan sävyt ovat pehmeitä ja lähestulkoon mietoja. Liekö lennoista johtuvaa, mutta kepeys teki oluesta todella virkistävän ja helposti juotavan. Tätä olisi saattanut nautiskella isommankin lasillisen.

Arvosana: 3-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti