keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Laško Zlatorog

Laško Zlatorog 4.9%

Perillä Sloveniassa ja Bledissä. Seuraavana päivänä saapumisesta lähdin kiertelemään järvenrantakadulle, mistä löytyi useampikin kuppila. Ulospäin kuppilat näyttivät lähestulkoon samalle, toisinsanoen, yksikään ei mainostanut että tarjolla voisi olla suurten tuottajien lisäksi jotakin muuta. Kelin ollessa kuuma ja hiostava, päätin kokeilla yhtä kuppilaa ja sen olutvalikoimaa. Kuppila, Kult Klub tarjosi hanassa Kozelia. Pulloissa löytyi tuttuja nimiä Heinekenistä lähtien. Oluiden lisäksi tarjolla oli paljon viskikolan tyyppisiä viritelmiä. Kysäisin paikallisten oluiden perään, mihin tarjoilija lakonisesti totesi, että löytyy Unionia tai Laškoa. Päätin kokeilla jälkimmäistä. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää pieni valkoinen vaahto. Sävyltään kepeän maltainen lager, missä on myös selkeämmin ruohoisaa sävyä. Ei varsinaisia virhemakuja, muttei juuri mitään muutakaan. Verrattuna Ottakringeriin, juotavuus ei ole samalla tasolla. Janonsammuttajasta tämä silti käy, mutta eipä tätä tarvitse toiste tilailla, saati kuppilassa toiste asioida. 

Arvosana: 2+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti