Plevna Mr Equinox 5.6%
Helsingin päädyssä ajauduin vielä käymään pienen mutkan Kaislassa ennen junan lähtöä. Skimmailin nopeasti olutlistaa läpi ja päätin lähteä liikkeelle pienellä Plevnalla. Tarjoilija esitti ilahduttavasti neljää eri annoskokoa, joista lähdin pienimmällä, jäisipä aikaa mahdollisesti useammallekin oluselle.

Olut on tosiaan pieni ja lasivalinta tuntui pöytään kantaessa lähestulkoon hupaisalta. Haalean kultainen olut tuoksuu kepeän hedelmäiselle, ruohoisalle ja maltaisalle. Maussa on maltaisuutta ja ruohoa, mutta kepeä pirskahteleva hedelmäisyys tuntuu myös taustalla. Humalointi pääsee nousemaan lager-pohjan takaa varsinkin katkeranpuoleisessa jälkimaussa. Suutuntuma on keskihapokas.
Kokonaisuudessaan kesäisen virkistävä olunen. Juotavuus on kohdillaan ja suurempikin lasillinen olisi mennyt oikein mallikkaasti. Lista näytti kuitenkin sen verran kattavalle, että oli aika kokeilla aivan jotakin muuta.
Arvosana: 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti