maanantai 4. heinäkuuta 2016

BrewDog Monk Hammer

BrewDog Monk Hammer 7.2%

Viikolla päädyin pyörähtämään mutkan St Michaelissa sateelta suojassa. Vettä tuli kuin saavista kaataen ja pyörällä kulkemisen ollessa vähemmän riemukasta, päätin, että alikulkua paremman suojan tarjoaisi matkan varrella oleva irkkukuppila.

Hanassa oli itselle tuntemattomiakin uutuksia, mutta päädyin siitä huolimatta pullopuolelle, tai tarkemmin sanottuna tölkkiosastolle. Skottipanimon tuote kiinnosti, mutta tölkki, vaikka oluen säilyvyyden kannalta toimiva onkin, ei meinaa tuoda samaa fiilistä. No sisältö se tärkeintä loppupeleissä kuitenkin on.
 
Olut kaatuu lasiin kellertävänä. Tuoksu on greippinen, trooppisen hedelmäinen ja belgihiivainen. Maussa on pitkälti samoja elementtejä. Greippisyys ja trooppinen hedelmäisyys katkeroittavat kokonaisuutta ja belgihiiva tuo siihen oman lisänsä. Belgihiivasta huolimatta Jack Hammerin sävyt säilyvät keskiössä. Suutuntuma on  matalahappoinen. Jälkimaku on katkera.

Kokonaisuudessaan tuunattu versio Jack Hammerista toimii suhteellisen mukavasti. Belgihiiva tuo tähän pienen lisän, ei välttämättä lisäarvoa alkuperäiseen nähden, mutta vähän erilaisen makukokemuksen. BrewDogilta on tullut näitä 7.2 % vahvuisia ipoja ja ne ovat kyllä poikkeuksetta olleet mieluisia. Niin tämäkin.
 
Arvosana: 3½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti