tiistai 28. kesäkuuta 2016

Sonnisaari Pseudovehnä

Sonnisaari Pseudovehnä 6.0%

Kun terassilla nyt kerran kelpasi istuskella, niin nappasinpa matkaan vielä toisenkin olusen. Tiskillä pohdiskelin hetken aikaa useamman olusen välillä, mutta Sonnisaaren Pseudovehdä kuulosti erikoiselle ja jopa lähestulkoon pahaenteiselle tuotteelle. Eipä tuota lopulta malttanut vastustaa. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää reipas sentin vaahto. Tuoksussa on hedelmää, banaania ja maltaisuutta. Maussa on samaista hedelmäisyyttä, banaania ja maltaisuutta. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on katkera.

Kokonaisuudessaan vähän vehnäolutta, vähän alea, ja vähän ipamaisuutta. Pseudovehnä on itse asiassa erittäin osuva nimike oluselle. Olut on vähän kaikkea, mutta ei kunnolla mitään. Nyt jäi vähän sellainen tuntu, että kaikkea on räimitty sekaan ja katsottu mitä sekametelisopasta tulee. Ei sekametelisoppa pahasta ollut ainakaan juotavuuden puolesta. Lasi tyhjeni tasaiseen tahtiin yhä kasvavaa ihmismassaa seuraillessa, mutta pieni kummastus tästä olusesta jäi päälimmäisenä mieleen. Kertakokeilu.

Arvosana: 2½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti