tiistai 15. joulukuuta 2015

Sonnisaari Sylvian Jouluolut

Sonnisaari Sylvian Jouluolut 8.0%

Kerran eivät Sonnisaaret olleet lauantaina ehtineet "Maikkeliin", täytyi niitä lähteä hakemaan jostakin toisaalta. Kepeä käppäily keskustan läpi johti Jumpruun, mihin panimon tuotteita on tavannut myös saapua. Hymy levisi kasvoille ovella, kun hanassa näkyivät tutut härän kuvat.

Sylvia kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää pieni tasainen vaahto. Tuoksu on sävyltään hitusen tunkkainen, mutta siinä erottuvat hedelmäisyys, mausteisuus ja belgihiiva. Maussa puolestaan on hedelmäisyyttä, sitruunaa, mausteita ja belgihiivaa. Katkera jälkimaku. 

Oluessa on belgimäisiä elementtejä, mutta siitä ei silti oikein osaa sanoa, että  onko se lintu vai kala. Siinä on kotitekoista tuntumaa, mutta tasapainossa se vaikuttaa suhteellisen hyvin olevan. Se myös vain parani loppua kohti lämmetessään. Vänkä olut, joka jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Arvosana: 3+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti