sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Mallaskosken Black IPA

Mallaskosken Black IPA 6.5%

Alkosta tuli napattua pullo Mallaskoskea matkaan. Kesällä kävin nautiskelemassa panimon kuppilassa kyseistä tuotetta ja tällöin mielikuvani oli, että kyseessä on onnistunut olunen. Mustat ipat ovat lähtökohtaisesti herkullisia, joskin muistelin, että panimon silloinen "epäonnistunut" viritelmä 'Kesäleski' oli runsaamman (?) humalointinsa puolesta vielä aavistuksen verran maukkaampi. Provinssin tuoma tunnelma saattoi kuitenkin vääristää muistia, eikä oluista sen kummempaa mustaa valkoiselle silloin jäänytkään. Nyt oli aika ottaa musta ipa uudelleen maisteluun.

Olut kaatuu lasiin mustana. Tuoksussa on lakritsaa, tummaa paahteisuutta, hedelmäistä humalaa sekä kahvia. Maussa on lakritsaa, tummaa paahteisuutta ja hedelmäistä humalaa. Myös suklaan sävyjä tuntuu paahteisuuden taustalla. Alkumaussa on rapsakka hedelmäisen humalan puraisu, minkä jälkeen sävy kääntyy paahteiseksi ja lakritsaiseksi. Suutuntuma on pehmeä. 

Kokonaisuudessaan teknisesti ottaen tasapainoinen ja kelvollinen olunen, mikä on silti hieman väliinputoaja. Lakritsaisuus ei ole henkilökohtaisesti lähellä sydäntäni ja reippaampi humalointi (Kesäleski?) olisikin ollut enemmän mieleeni. Täytynee katsoa, jos panimolla pääsisi taas kesällä pyörähtämään, vaikka sitten uusien "epäonnistumisten" merkeissä.

Arvosana: 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti