Jouluoluiden listalla oli Kinnin lisäksi toinenkin norjalainen, Nøgnen jouluolunen. Katselin kyseistä pulloa jo Tomasmesseä nautiskellessani ja makustelin, josko sen aika olisikin jo tänään. Samalla katseeni suuntautui muutaman metrin päässä minusta olleeseen herrasmieheen, jolla oli edessään pieni lasillinen täynnä paperisia suklaakonvehteja. Pähkinäsuklaan himoni ei ollut vielä mennyt ohitse, joten kysyin putiikin työntekijältä, josko suklaata olisi mahdollista tilata. Pyyntöni selvästi yllätti hänet, mutta pian edessäni olikin kaksi kappaletta kyseisiä suklaakonvehteja. Nyt puolestani yllätyin minä, mutta olin hyvilläni palvelualttiudesta. Sen johdosta päätin vielä tilata Nøgnen.
Kyseessä sattui sitten olemaan viimeinen pullo, mikä lähti ensin jääpalojen sekaan viilenemään. Olutta vartoessani suklaapala ja vesilasi tasoittelivat kivasti makuaistia. Eikä aikaakaan, kunnes edessäni oli viilentynyt herkku. Kylläpä kelpasi.
Olut kaatuu lasiin kuparisena. Tuoksussa on sitruksista humalaa, trooppista hedelmäisyyttä ja karamellista maltaisuutta. Maussa on reippaasti sitruksen sävytteistä humalaa, karamellista maltaisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Jälkimaku on katkera. Suutuntuma on miellyttävän pehmeä. Jouluisuutta tästä saa hakemalla hakea, mutta reippasti humaloitu IPA tämä sen sijaan kyllä on. Sellaiselle on aina tilaa. Nøgnen myötä kotiin sopi lähteä hymyssä suin. Leskisen henkilökunnan palvelualttius on kyllä kohdillaan. Kiitos heille.
Arvosana: 3½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti