perjantai 10. marraskuuta 2017

Malmgård Black Door H.O.D.A

Malmgård Black Door H.O.D.A 3.9%

Yhden yön reissu Helsinkiin. Matkustaminen edullisesti VR:llä palkittiin lähes kahden tunnin myöhästymisellä, minkä myötä olin perillä vasta iltamyöhään. Liekö myöhästymisestä johtuvaa, mutta ravintolavaunussa oli matkan aikana sen verran rehvakas ja kossukolan täyteinen tunnelma, että päätin nautiskella olusen vasta perille päästyäni. Katselin kuppiloita jo etukäteen ja Black Door oli sellainen, missä en ollut aikaisemmin pyörähtänytkään. Johan oli aika tutustua.

Ilta kuppilassa oli rauhallinen. Hanassa oli muutama mielenkiintoinen olunen, mutta en lähtenyt katsomaan valikoimaa sen syvemmälle. Olin jo etukäteen päättänyt lähteä Malmgårdin kuppilalle valmistamalla olusella ja sillä mentiin.
 
Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää tiivis valkoinen vaahto. Sävy on ryhdikkään greippinen ja havuinen. Hunalointia on runsaasti ja rapsakka greipinsävyinen katkeruus kantaakin aina jälkimakua myöten. Mallasrunko täydentää palettia taustalla, mutta tahtoo jäädä humalavyöryn alle. Näin matalaprosenttiseksi tapaukseksi makua on runsaasti. Iso tuoppi menee siitä huolimatta mukavasti yömyssynä. Varsinkin kun pubissa ehti jo valomerkkikin tupsahtaa.

Arvosana: 4-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti