BrewDog 5 A.M. Saint 5.0%
Marraskuu on jo pitkällä, kun päädyin pitkästä aikaa katsastamaan keskustan kuppilatarjontaa. Aloitin itselleni hieman poikkeuksellisesti St Michaelista, mistä ajattelin hiljalleen valua kohti Rotuaaria. Sisälle astuessani kuppilassa virtasi iloinen puheensorina ja televisio näytti taustalla Kärppien peliä. Hanavalikoima ilahdutti. Tarjolla oli pitkästä aikaa vanhaa kunnon BrewDogia, 5 A.M. muodossa. Kyseinen olut on varmaan ensimmäinen maistamani olut panimolta. Muistaakseni tämä ensikohtaaminen tapahtui aikanaan Graalissa, missä kuppilan valikoimasta löytyi yllämaintun olusen lisäksi myös Punk Ipa ja HC Ipa. Kaikki pulloina. Punk Ipa on tullut toisinaan tuoreemminkin vastaan jopa hanassa, mutta kahta muuta en ole hanassa nähnyt. Nytpä oli aika maistaa vanha tuttu.
Olut kaatuu lasiin kuparisena. Sävy on makean karamellinen ja maltainen. Lähes fudgemainen. Sävyä täydentää havuisuuteen kallellaan oleva humalointi. Hienoinen hedelmäisyys ja katkeruus kietoutuvat mukavasti karamellisuuden kanssa yhteen. Liekö oluessa nostalgialisää, mutta lasillinen meni täysin vanhoja hyviä aikoja muistellessa, ja sitä kun BrewDog vielä joskus oli innovatiivinen ja erilainen nuori. Mainstriimissä on vaikeampaa olla punk.
Arvosana: 4-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti