Grünerløkka Løkka IPA 7.0%
Viikonvaihteen molemmin puolin pyörähdin mutkan Kaakkois-Norjassa. Lento Osloon, mistä matka jatkui Haldeniin. Paikallinen junaliikenne oli jostain syystä viikonlopun poikki, minkä johdosta kulkeminen tapahtui korvaavilla busseilla. Haldenin kaupunki näyttäytyi suhteellisen pienenä, mutta jotakin oluen viittaavaa sieltäkin mahtoi löytyä. Rautatieaseman kupeesta löytyikin pieni paikallinen kuppila, Siste Reis Pub, missä tiskipaikat olivat täynnä paikallisia herrasmiehiä. Iloisen puheensorinan lisäksi hanasta löytyi Heinekenin lisäksi jotakin muutakin. Grünerløkan lätkä hanassa ei kertonut enempää oluen tyylilajista, mutta herra tiskin takana kertoi oluen olevan panimon ipaa. Lähimpänä ollut toinen herrasmies yhtyi keskusteluun, kertoen oluen olevan hyvää. Sitäpä lasillinen sitten.
Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää suuri valkoinen vaahto. Sävy on pääasiassa sitrushedelmäinen, hennon havuinen ja kevyen katkera. Kohtuullinen mallasrunko tuntuu taustalla. Jälkimaku jatkuu kevyen katkerana, mutta siinä tuntuu myös hienoista tunkkaisuutta. Humalointi ei ole överiä. Juotavuus on kohtuullinen. Kokonaisuudessaan ok ipa, mikä pysyy mukavasti kasassa, mutta mikä kaipaisi hitusen verran lisää raikkautta.
Arvosana: 3+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti