lauantai 26. marraskuuta 2016

Weltenburger Kloster Winter-Traum

Weltenburger Kloster Winter-Traum 5.4%

Viikolla pyörähdin mutkan Alkossa ja jouluolutosasto alkoi olla jo aika hyvin edustettuna. Edellisellä kerralla kaikki tuotteet eivät vielä olleet ehtineet paikan päälle, joten nyt sopi täydentää. Ensimmäisellä kierroksella nappasin matkaan useammankin saksalaisen. Näistä kepeimmän aika oli ensimmäisenä. 

Olut kaatuu lasiin kuparisena, jättäen pinnalleen ison, vaaleahkon vaahdon, joka kuitenkin laskeutuu nopeasti. Tuoksu on leipäisän maltainen ja makeahko, hieman jopa hunajainen. Hieman lasissa levättyään, leipäisyys alkaa saada tuoreen, uunista otetun leivän sävyjä. Vähän kuin olisi heittänyt keppanaa kiukaalle. Maku jatkaa makeahkona ja pehmeän maltaisena. Pääasiassa leipäisenä, mutta taustalla tuntuu myös hentoa karamellisuutta. Keskihapokas ja kaikin puolin miellyttävä olunen, mikä kaikessa yksinkertaisuudessaan maistui mukavasti. Ei loista erikoisuudellaan, mutta tasapainoisuudellaan.

Arvosana: 3+

tiistai 15. marraskuuta 2016

Põhjala Must Kuld - Kenya

Põhjala Must Kuld - Kenya 7.8%

Kesäisen Tallinnan reissun jäämistöä. Must Kuldin kahviversio houkutti aikanaan nappaamaan matkaan ja nyt kun syksy on jo pitkällä, kyseinen olunen sopi viimein avata. Olut kaatuu lasiin mustana. Pinnalle jää suuri ja kestävä beige vaahto. Tuoksu on vähemmän yllättäen kahvinen, hyvin kahvinen. Myös paahteinen, minkä lisäksi taustalla tuntuu tummaa suklaisuutta. Maku jatkaa kahvisena, paahteisena, tumman suklaisena ja hieman jopa tumman marjaisana. Suutuntuma on pehmeä ja täyteläinen, suorastaan tahmaavan makea. Kielen päälle jäävä jälkimaku jatkuu paahteisena. Kokonaisuudessaan herkullinen, kahvivetoinen olunen. Perusversion nauttimisesta on jo niin kauan, etteivät muistikuvat paremman version puolesta tahdo puhua suuntaan tai toiseen. Kahviversio ainakin maistuu ja hyvä niin.

Arvosana: 4

lauantai 12. marraskuuta 2016

Sonnisaari Pils

Sonnisaari Pils 4.7%

Sonnisaaren Pils on saanut mukavasti hyllytilaa paikallisissa maitokaupoissa. Prisman oluthyllyn pääty näytti olevan kokonan pyhitetty kyseiselle oluselle, joten johan siitä päätin itskin yhden matkaan ottaa lauantain saunajuomaksi.

Kullankeltainen olut jättää pinnalleen suuren ja ohuen vaahdon. Tuoksu on viljaisan maltainen ja hivenen ruohoinen. Maussa pitkäli samaista viljaisuutta ja ruohoa, mutta humalointia on myös matkassa. Se tuntuu kevyenä rapsakkuutena, katkeruutena ja kuivuutena jälkimakua kohden. Suutuntuma on keskihapokas ja tuntuma on yleisesti ottaen freesi ja raikas. Kepeä olut, mutta makuakin on pulloon saatu mukaan. Virkistävä olut ajoi asiansa saunajuomana erinomaisesti. 

Arvosana: 3½

perjantai 11. marraskuuta 2016

Maistila Kaksoissola

Maistila Kaksoissola 10.0%

Virolaisen herkun jälkeen makustelin, että josko vielä yhdelle oluselle olisi tilaa. Paikalliselta Maistilalta oli tullut tarjolle astetta tuhdimpaa tavaraa, barley winen muodossa. Tämä olut ei ollut vielä loppumassa, mutta en malttanut jättää olutta kokeilematta, sen verran harvoin kyseisen tyylilajin olusia tulee nautiskeltua.

Olut kaatuu lasiin punertavan ruskeana. Pinnalle jää sentin vahvuinen vaahto, mikä kuitenkin laskeutuu suhteellisen nopeasti. Tuntuma on karamellinen, makeahko, jopa siirappinen, myös palanutta sokeria. Taustalla tuntuu hieman hedelmäisiä sävyjä. Jälkimaku jättää lämmittävän tunteen. Suutuntuma on pehmeä ja matalahappoinen. Kokonaisuudessaan maukas barley wine, hyvä lisä Maistilalta. Vahvuutta oli sen verran, että oluen myötä pienessä hiprakassa Koskilinjojenkaan odottelu ei tuntunut niin jäätävälle.

Arvosana: 4

Põhjala Topeltnelson

Põhjala Topeltnelson 8.2%

Leskisestä tuli suoritettua siirtymä Roosteriin, läpi Rotuaarin viileän viiman. Kuppilassa oli aavistuksen rauhallisempi tunnelma ja jopa mukavia pöytäpaikkoja oli vapaana. Hanaoluita pällistellessäni, herra tiskin takaa ohjeisti, että pari olusta vetelee viimeisiään. Toisin sanoen oli viimeinen mahdollisuus maistella moisia. Põhjalan tuplaipa vaikutti kokeilun arvoiselle.

Olut kaatuu lasiin kuparinsävytteisenä. Ensituntuma on trooppisen hedelmäinen ja greippinen. Makeahko, mutta myös katkeruutta on asiaankuuluvasti. Jälkimaku on kuivakka. Suutuntuma on pehmeä. Kyllähän tämä maistuu mukavasti. Hedelmäisyyttä on tarjoiltu lavealla kädellä ja runko kestää kokonaisuudessaan. Laadukasta tavaraa. Lasi tyhjeni suhteellisen rivakasti.

Arvosana: 4

Ylikylä Kullervo Kölsch

Ylikylä Kullervo Kölsch 4,6%

Raikkaana arki-iltana päädyin pyörähtämään Leskisessä, missä oli odotuksiin nähden yllättävänkin paljon väkeä. Liitutaululla näkyi olevan tuoretta Ylikylää, mikä innosti kokeilemaan. Tuore tulokas jatkaa aktiivisella linjalla ja tyylilajejakin on näemmä lähdetty vaihtelemaan. Nyt mentiin kölschillä.

Kultainen olut jättää pinnalleen pienen vaahdon joka säilyy kestävänä. Tuntuma on pehmeän toffeinen, omar-karkkinen ja keksimäinen. Hieman myös hiivainen. Suutuntuma on keskihapokas. Juotavuus pysyy kohtalaisena, mutta liekö tyylilajista johtuen, ei aivan aikaisempien olusten veroisena. Kepeään oluseen on kuitenkin saatu mukavasti makua, siitä plussaa. Panimon linja, mikä näyttää pysyvän kepeänä, houkuttaa maistelemaan olusia, moiset kun maukkauden lisäksi käyvät hyvinä starttereina.

Arvosana: 3+

tiistai 8. marraskuuta 2016

Einstök Icelandic Toasted Porter

Einstök Icelandic Toasted Porter 6.0%

Jouluoluiden ilmestyminen Alkoon lähestyy, mikä tarkoitti inventaariota kaapin perältä. Varmaan kesän EM-kisojen aikaan ja Islannin orastavaa menestystä tuolloin mielenkiinnolla seuranneena, kaappiin oli löytänyt tiensä islantilainen portteri. Liekö Islannin silloinen putoaminen ja myöhemmin kaikin puolin ikävä voitto Suomesta jättänyt oluen unholaan, mutta nyt oli aika tehdä tilaa tuleville olusille.

Olut kaatuu lasiin kolamaisena, lähes mustana. Pinnalle jää niukka vaahto, joka laskeutuu nopeasti.  Tuoksu on miellyttävän paahteinen, vahvaa kahvia ja pehmeämpää kaakaomaisuutta. Maku on pääasiassa kahvinen, hieman espressomainen. Kahvisuuden ympärille kietoutuu paahteisuutta, leipäisää maltaisuutta ja makeampaa kaakaomaisuutta täydentämään palettia. Suuntuntuma pysyy pehmeänä, jälkimaun jatkaessa paahteisena ja kuivakkaana.

Ei ollenkaan hassumpi portteri, mikä keskivahvana sopii mukavasti arki-iltaan. Juotavuus pysyy kohdillaan alusta loppuun saakka. Ei Foundersin porterin veroinen, mutta harvapa on. Jatkoon olut kuitenkin menee ja eiköhän pullo tule toistekin Alkosta poistettua. Viimeistään silloin jos Foundersin vastinetta ei tarjolla syystä tai toisesta ole tai sitten kun Islannin futis edustaa taas positiivisessa mielessä.


Arvosana: 3+

lauantai 5. marraskuuta 2016

Jacobsen Red Christmas Ale

Jacobsen Red Christmas Ale 4.6%

Alkon jouluoluet odotuttavat vielä itseään, mutta markettipuolella tuotteita löytyy jo hyvinkin. Tällä kertaa jouluolutkausi alkoi Kaakkurin Citymarketista napatulla Jacobsenin jouluisella alella.

Olut kaatuu lasiin punertavan kuparisena. Tuntuma on pääasiassa karamellinen ja marjainen, hivenen hedelmäinenkin. Pieni metallisuus tuntuu ensinuuhkaisulla. Suutuntuma on pehmeähkö, ja makeahko. Ei kovinkaan yllättävä tai erikoinen, mutta lasi tyhjenee siitä huolimatta mukavasti. Olut käy joulukauden avauksesta. Urheiluvertauskuvaa käyttäen, joukkueen peli ei ole parhaimmillaan kauden alussa, mutta peli paranee toivon mukaan kauden edetessä. Ehkä näin myös jouluoluiden kohdalla, näiden viimein saapuessa Alkoon.

Arvosana: 3-

perjantai 4. marraskuuta 2016

Ylikylä Pohjan Neito

Ylikylä Pohjan Neito 5.0%

Marraskuu on muuttanut kelin koleaksi Oulussa ja ulkonakin saa jo hytisellä kerrakseen. Osittain sen johdosta päätin kotimatkalla pyörähtää mutkan Roosterin kellarissa lämmittelemässä ja katsastamassa tarjontaa. Hanassa oli kirjava kattaus olusia, pääasiassa paikallisia. Myös Kempeleestä. Ylikylä näyttää lähteneen liikkeelle kohtuullisen vauhdikkaalla tahdilla. Aikaisemmat oluset ovat olleet juotavuutensa puolesta kohdillaan, positiivisia odotuksia oli myös kolmanteen, jossa lähdettiin hieman vehnäisemmällä linjalla.

Kultainen olut jättää pinnalleen reippaan vaahdon. Tuntuma on pehmeähkö, hivenen vehnäinen ja sitruunainen. Stereotyyppiselle vehnälle tämä ei maistu ja banaanisuus ja mausteisuus ovat suhteellisen vähäisiä. Se ei oikeastaan haittaa, kokonaisuus maistuu mukavasti ja jatkaa Ylikylän kepeää ja helposti juotavien oluiden linjaa. Tyylilaji muuttui hieman edellisiin olusiin nähden, mutta kyllä tätäkin ison tuopin jälkeen tekee mieli toinen ottaa. Tällöin olusessa on lie onnistuttu.

Arvosana: 3+

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Iso-Kallan Panimo Oatmeal Stout

Iso-Kallan Panimo Oatmeal Stout 5.4%

Alkoon oli saapunut savolaista kaurastouttia, mikä ilahdutti positiivisesti. Aikanaan, olisikohan ollut pari vuotta takaperin joulukuussa muistan nautiskelleeni kyseistä olutta Leskisessä. Hento lumisade laskeutui tuolloin Rotuaarille, ihmisten kiirehtiessä jouluostoksilleen. Joulustressin tuntu oli silmiinpistävää, mutta Leskiseen ja lasin ääreen moinen ei onneksi päässyt kantautumaan. Olut oli tuolloin maukas ja muistelisin tällöin kehaisseeni tuotetta tiskin takana olleelle herralle. Romantisoiduista mielikuvista takaisin arkeen ja olut auki.

Olut kaatuu lasiin mustana, kolamaisena. Pinnalle jää tiivis vaahto. Tuntuma on pehmeähkö, paahteinen ja lakritsainen. Taustalla tuntuu hento savuisuus, varsinkin jälkimakua kohden. Suutuntuma on pehmeähkö, mutta katkeruutta tuntuu myös makustelun myötä. Onhan tämä kaikin puolin maukas ja kepeästi juotava oatmeal. Nostalgian tuntu ei palannut lasia tyhjentäessä, mutta olut on edelleenkin toimivin Iso-Kallan tuote mitä on vastaan tullut. 

Arvosana: 3½