Einstök Icelandic Toasted Porter 6.0%
Jouluoluiden ilmestyminen Alkoon lähestyy, mikä tarkoitti inventaariota kaapin perältä. Varmaan kesän EM-kisojen aikaan ja Islannin orastavaa menestystä tuolloin mielenkiinnolla seuranneena, kaappiin oli löytänyt tiensä islantilainen portteri. Liekö Islannin silloinen putoaminen ja myöhemmin kaikin puolin ikävä voitto Suomesta jättänyt oluen unholaan, mutta nyt oli aika tehdä tilaa tuleville olusille.
Olut kaatuu lasiin kolamaisena, lähes mustana. Pinnalle jää niukka vaahto, joka laskeutuu nopeasti. Tuoksu on miellyttävän paahteinen, vahvaa kahvia ja pehmeämpää kaakaomaisuutta. Maku on pääasiassa kahvinen, hieman espressomainen. Kahvisuuden ympärille kietoutuu paahteisuutta, leipäisää maltaisuutta ja makeampaa kaakaomaisuutta täydentämään palettia. Suuntuntuma pysyy pehmeänä, jälkimaun jatkaessa paahteisena ja kuivakkaana.
Ei ollenkaan hassumpi portteri, mikä keskivahvana sopii mukavasti arki-iltaan. Juotavuus pysyy kohdillaan alusta loppuun saakka. Ei Foundersin porterin veroinen, mutta harvapa on. Jatkoon olut kuitenkin menee ja eiköhän pullo tule toistekin Alkosta poistettua. Viimeistään silloin jos Foundersin vastinetta ei tarjolla syystä tai toisesta ole tai sitten kun Islannin futis edustaa taas positiivisessa mielessä.
Arvosana: 3+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti