Maistila Reidars Hockey Beer 5.1%
Sunnuntaina pyörähdin illan päälle Graalissa. Keskustassa oli väkeä, myöhemmin illalla alkava Suomen finaalipeli näytti kiinnostavan ihmisiä. Aurinko lämmitti kuppilaan marssiessani vielä sen verran mukavasti, että oli alkavan kesän ensimmäisen terassioluen paikka. Jääkiekko on kisojen aikana kerännyt paljon porua ja nyt kiekkoteemainen olut oli löytänyt tiensä myös kuppilan hanaan. Reidars hockey beer on Maistilan ja mikäli kuppilan työntekijää on uskominen, Rovaniemeläisen alasarjaporukan yhteistuotos, missä hanalätkässä oli itseäni ilahduttava jääkiekkokortti-teema. Eipä tuota voinut vastustaa.
Olut kaatuu Graalin nimikkolasiin kauniin oranssina. Tuoksussa on sitruksista hedelmäisyyttä ja maltaisuutta. Maku on pääasiassa maltainen, mutta hedelmäisyyttä löytyy myös tuntuvasti. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on kuivakka.
Kokonaisuudessaan kohtalaisen tasapainoinen ja kepeä olut, missä on juotavuus kohdillaan. Maistilalta on tullut laadukkaampaakin tavaraa, mutta perustason ollessa kunnossa, alasarjatasokin maistuu mainiosti, varsinkin terassilla.
Arvosana: 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti