Maistila Pärske 4.2%
Kauppoihin on viime aikoina tullut uutta pullotavaraa paikalliselta Maistilalta. Aikanaan Kauppiaan Pale Ale taisi olla ensimmäinen pullotuote, mutta nyt olusia tuli lisää kahdenkin edestä. Sokoksen Herkussa, kauppakeskus Valkeassa, kyseiset oluset näyttivät tehneen hyvin kauppansa, ainakin hyllyjen väljyydestä päätellen. Kaakkurin Citymarketissa pulloja puolestaan oli mukavasti, kohtuullisen arvokkaaseen hintaan. Mielellään sitä kuitenkin paikallista tukee ja laatukin on viimeaikoina ollut kohdillaan. Esimerkiksi panimon Musta Jaska oli suorastaan erinomainen.
Nyt mennään kuitenkin markettivahvuisella. Toinen uutuuksista on Pärske, kesäinen pale ale. Olut kaatuu lasiin kultaisena ja jättää pinnalleen pienen ohuen vaahdon. Tuoksussa on trooppista hedelmäisyyttä, sitrusta ja humalaa. Maussa on trooppista hedelmäisyyttä rapsakan humaloinnin saattelemana. Pieni katkeruus jää jälkimakuun, suutuntuman ollessa keskihappoinen.
Onpas maukas ja kepeä keskipäivän olunen. Humalointia ja hedelmäisyyttä riittää ja pieni katkeruus vain virkistää. Yleisesti ottaen markettivahvuisten kohdalla on tuntunut, että vahvuuden lisääminen toisi lisäarvoa sisältöön, mutta tämä toimii näinkin. Kategoriassaan erinomainen tuote. Hyvä Maistila!
Arvosana: 3½
Arvosana: 3½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti