Sonnisaari Setämies 6.1%
Perjantaisena iltapäivänä tuli jälleen tallusteltua Oulun keskustassa. Keväinen auringonpaiste lämmitti jo mukavasti, joskin pikku pakkasen puolella vielä mentiin. Viikonloppu häämötti ja vatsa kaipasi murkinaa, ehkä myös olutta. Kello näytti sopivasti siihen suuntaan, että Roosterin kellari oli aukeamassa. Sielläpä olisi tarjolla molempia.
Alakerta olikin lähestulkoon tyhjä sinne marssiessani. Hanat olivat täynnä suomalaisia tuotteita, omalla tavallaan hieno asia sekin. Tarjolla oli muun muassa Sonnisaaren tuoreinta kierrosta. Setämies vaikutti sopivalle ruuan kylkeen.

Olut kaatuu lasiin punertavanruskeana. Pinnalle jää sentin paksuinen tiiviihkö vaahto. Tuoksu on oikein miellyttävä. Siinä on trooppista hedelmäisyyttä, mutta myös karamellista maltaisuutta. Maussa rapsakka hedelmäinen humalointi ja karemellinen maltaisuus ovat kivasti tasapainossa. Humalointi tuntuu hieman karkeana, mutta se ei häirtse. Jälkimaku kääntyy katkeraksi, suutuntuman ollessa keskihappoinen. En tiedä vaikuttiko reissun jälkeinen pieni tauko oluesta makuun, mutta tämähän on yksinkertaisesti hyvää ja toimivaa tavaraa.
Arvosana: 3½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti