tiistai 8. maaliskuuta 2016

Ballast Point Grapefruit Sculpin

Ballast Point Grapefruit Sculpin 7.0%

Keväisen leutona sunnuntaipäivänä tuli asioitua mutka keskustassa. Tunnelma keskustassa oli rauhaisa, kellään ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Kiire ei ollut myöskään minulla, minkä myötä sitä jouti asioimaan Leskisessä tarkastelemassa tarjontaa. Sunnuntain tuoma rauhallisuus välittyi myös kuppilaan sisälle, missä puheensorina oli jopa tavallista vaimeammalla tasolla. Oluissakin löytyi. Ensimmäisenä listassa oli tarjolla Ballast Pointin, ilmeisesti greippinen versio maukkaasta Sculpinista. Toista olutta ei listasta tarvinnut enää lueskella.

Olut kaatuu lasiin kultaisen ja kuparin välimaastoisena ja jättää pinnalleen muhkean vaahdon, mikä meinaa lähestulkoon pyrkiä ulos lasista. Tuoksussa on greippiä, trooppista hedelmää ja hitusen havuisuutta. Siinä on myös hunajaista makeutta. Maussa on samaista greippisyyttä, trooppista hedelmäisyyttä ja havua. Suutuntuma on keskihapokas ja makeahko. Jälkimaku kääntyy katkeraksi. Tasapainoinen ja maukas. Tätä herkkua saisi olla useamminkin tarjolla. Yksinkertaisesti yksi parhaista nauttimistani oluista. Tätä olisi mukava maistella rinnakkain perinteisen Sculpinin kanssa. Muille oluille ei tämän herkun päälle ole tilaa, sen verran uniikista tuotteesta on kyse.

Arvosana: 4½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti