Pollyanna Eleanor 6.8%
Sonnisaaren tuotetta siemaillessani katselin, josko olisin vielä toisen olusen tilannut. Sonnisaaren tuoreemmat oluset olivat saapuneet, mutta valikoimassa oli myös lukuisia muita mielenkiintoisia tapauksia. Yksi näistä oli Pollyannan portteri, mitä eräs herrasmieskin tuntui tilaavaan useampaan otteeseen. Olut tuntui tekevän muutenkin kauppaansa ja tankkihan siinä tahdissa tyhjeni. Hetken ehdin jo ajatella, että nyt jäin ilman, mutta onneksi kuppilalla oli vielä tuoda uusi tankillinen tilalle. Täydestä tankista päätin ottaa osallisen myös itselleni.
Olut kaatuu lasiin mustana ja jättää pinnalleen pienen vaahdon. Tuoksussa on kahvia, paahteisuutta ja tummaa suklaata. Maussa on paahteisuutta, kahvia, tummaa suklaata ja hieman salmiakkia. Sävy on makeanpuoleinen. Suutuntuma on pehmeä ja matalahappoinen.
Kyllähän tämä nautinnollista tavaraa on, muttei kuitenkaan mitenkään poikkeuksellista. Elementit ovat kohdillaan, mutta jotakin tästä jää vähän puuttumaan. Ei siinä, miellyttävä portteri tämä kaikesta huolimatta on ja sellaiselle on aina tilaa. Ehkä myös toisella kertaa, mikäli hana ei tyhjene tämän iltapäivän tahtiin.
Arvosana: 3½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti