lauantai 30. heinäkuuta 2016

Dieu du Ciel & The Alchemist Moralité

Dieu du Ciel & The Alchemist Moralité 6.9%
 
Kalevan kisat olivat onnistunut tapahtuma, mutta niiden päälle saikin jännittää Raatin kentän kunnon puolesta. AC Oulu pelasi heti maanantaina Hakaa vastaan ja viikonlopun moukarit tekivät melkoisen tuhoisaa jälkeä kentälle. Onneksi väkevät miehet Söderbergin johdolla "säästelivät" nurmea heittämällä karsintarajan yli ensimmäisillä heitoillaan. Tämä lämmitti jalkapallomiehen kannalta, mutta toisaalta hyviä heittoja olisi mielellään katsonut enemmänkin. Ilmeisesti kenttä kuitenkin oli sen verran hyvässä kunnossa, että peli päätettiin pelata. Pelin alle saattoi käydä mutkan Leskisessä katsastamassa tarjontaa.

Dieu du Ciel on tullut kertaalleen aiemmin vastaan Roosterissa, jolloin heidän herkullinen imperial stouttinsa oli kuppilassa pullotuotteena. Hanassa kanukkia ei ole näkynyt, joten kerran näin nyt oli, ei sitä sopinut ohittaa. Tiiviillä vaahdolla varustetun kultaisen olusen tuoksussa on trooppista, makeaa hedelmäisyyttä, mandariinia ja jotakin muuta makeaa, kenties purukumia, hubba bubbaa. Maku on pehmeän hedelmäinen, trooppinen, mandariininen, mutta siinä on myös samaista purukumia, hieman myös havuisuutta. Jälkimaku kääntyy katkeraan suuntaan. Tässä on sitä jotakin. Tasapainoinen olunen, minkä lisäksi mandariinin sävy ipassa viehättää. Olut on suorastaan herkullinen ja sen myötä kelpaa lähteä hyvällä mielellä Raattiin.

Arvosana: 4

Amager Khaleesi IPA

Amager Khaleesi IPA 5.5%

Toinen hanalätkä, mikä kiinnitti huomioni oli mustalla pohjalla oleva viehkeä vaalea neiti kolmine lohikäärmeineen. Menestyksekkäästä fantasiasarjasta tuttu hahmo aiheutti lähinnä pientä hymyilyä, mutta saipa moinen myös itseni tilaamaan kyseisen olusen. Tiskin takaa herra kertoi, että olut tulee Amagerilta. Katsotaan, mitä Tanskassa on saatu aikaan.

Kuparisen olusen tuoksu on toffeinen, karamellinen ja sitrushedelmäinen. Maku jatkaa pääasiassa toffeekaramellisena, maltaisena, hieman myös sitrushedelmäisenä. Suutuntuma on pehmeä, makeahko ja matalahappoinen. Oluesta syntyy etäinen muistikuva Mallaskosken Summer Wipaan, minkä nautin Graalissa aiemmin kesällä. Kepeä, kevyesti katkera ja karamellisuuteen kallellaan oleva ipa toimii suhteellisen hyvin. Lasi tyhjeni mukavasti, minkä päälle olikin hyvä lähteä takaisin aurinkoon. Johan se olisi naisten keihäänheiton aika.

Arvosana: 3+ 

Sangen APA

Sangen APA 4.8%

Kalevan kisat olivat Oulussa ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Raatti palvelee tarkoitusta hyvin ja niin tekee myös lähistöllä oleva Graali. Keli oli kuuma, päivä auringossa vaati myös varjohetkensä. Varjohetki puolestaan oli hyvä käyttää nesteytystuokioon.

Tarjolla oli muutama mielenkiintoinen olunen, joista ensimmäisenä silmille pomppasi Sangen panimon apa. Jonkin verran olen uutisista lueskellut, että Torniossa on jonkinlaista olutpöhinää luvassa ja tämä apa taitaa olla panimon ensimmäinen kuppilaan saatu aikaansaannos, joskin voin olla myös väärässä.

Haalean kultaisen oluen tuoksu on hedelmäinen. Sävy on sitruksinen, mutta hieman makea sellainen, lähempänä mandariinia. Maku jatkaa hedelmäisenä, makean sitruksisena, hieman myös trooppisuutta, nektaria. Kokonaisuus on hyvin hedelmäinen täydennettynä kepeän katkeralla jälkimaulla. Suutuntuma on keskihapokas ja juotavuus on kohdillaan. Varsin vaikuttava avaus panimolta. Kepeä ja tasapainoinen olunen, minkä saattoi nautiskella hyvällä juomahalulla. Tällaisilla avauksilla olutkartalla on vielä tilaa!

Arvosana: 3½

torstai 28. heinäkuuta 2016

Wąsosz & Humalove Polska

Wąsosz & Humalove Polska 8.5%

Aurinko hellii Oulussa siihen malliin, että innostuin istahtamaan Leskisen terassille siitä ohikulkiessani. Iltapäivä oli sen verran varhainen, että terassilla oli tilaa. Olin liikkeellä yhden pysähdyksen, toisin sanoen yhden olusen taktiikalla ja sen vuoksi olut olla hieman tuhdimpi. Tarjolla oli Iso-Kallan Turmion Kätilöt bändiolutta, minkä innoissani tilasin, mutta moinen oli ehtinyt loppumaan. Toinen kerta kyseisen olusen kohdalla, mutta jospa kolmas kohtaaminen viimein oluen lasiin soisi. Bändiolusen tilalle herra tiskin takaa suositteli toista tuhtia tavaraa, suomalais-puolalaista yhteistyöolusta. Sanomaa tehostaakseen, hän tarjosi tiskin yli maistiaisen. Olin myyty.

Olut kaatuu lasiin mustana ja jättää pinnalleen kermaisan vaahdon. Tuoksussa on paahteisuutta, kahvia ja hapanta marjaisuutta. Maussa paahteisuuden ja kahvisuuden keskeltä tuntuu myös tummaa suklaata, hapanta marjaisuutta unohtamatta. Ensimmäinen tuntuma on paahteinen ja tumman suklainen, mutta varsinkin jälkimaku kääntyy happaman marjaisaan ja kahviseen suuntaan. Jälkimaku on todella kuivakka.

Pidän oluesta. Hapan marjaisuus tuo kokonaisuuteen toimivan lisän ja alkoholin peittyessä täysin, olut menee aurinkoisella terassilla oikein nautinnollisesti. Positiivinen kokemus, minkä myötä näiden panimoiden yhteistyön soisi jatkuvan tulevaisuudessa.

Arvosana: 4+

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

BrewDog Hoppy Christmas

BrewDog Hoppy Christmas 7.2%

Joulusta on jo sen verran aikaa, että sieltä jääneet oluet on jo hyvä juoda pois. Yksi on ollut tarkoituksella säilössä hieman pidempään, näitä kun tuli jouluna ostettua useampia. Kyseinen puteli sai matkata Hailuotoon, siellä kesäpäivänä tämä herkku sitten viimein aukesi. 

Kultainen, lähes kuparinen olut jättää pinnalleen sentin vahvuisen vaahdon. Tuoksussa on laaja kirjo trooppista hedelmäisyyttä, greippisyyttä ja karamellista maltaisuutta. Maussa on runsaasti hedelmäisyyttä, nektaria ja greippiä, mutta myös karamellista maltaisuutta, hieman jopa havuisuutta. Suutuntuma on miellyttävän pehmeä ja matalahappoinen.

Bueno! Olut ei edelleenkään tunnu jouluisalta, eikä ole välttämättä enää säilytyksen myötä parhaimmillaan, mutta sisältö on siitä huolimatta suorastaan loistavaa. HC Ipan ja Punk Ipan välimaastosta se löytyy. Skottipanimon 7.2% vahvuiset ovat loistokasta tavaraa, mutta tässä on se niistä omaan makuuni toimivin. Vielä kun tätä saataisiin hanaan saakka hieman säännöllisemmin. Kertaalleen sitä Graalin hanasta muistan nauttineeni pari vuotta takaperin, niin jospa sitä jouluksi olisi tarjolla uudestaan. Tällöinen kokemus, oluena erinomainen, omaan makuun lähestulkoon täydellinen saa vahvistusta. Näin on edelleenkin.

Arvosana. 4,5 -> 5

Redhook Long Hammer IPA

Redhook Long Hammer IPA 6.5%

Kepeän saisonin päälle passasi hanassa ollut keskivahva jenkki-ipa. Panimo oli itselleni täysin uusi, mutta kohtapa oltaisiin taas yhtä kokemusta viisaampia. Aurinko ehti laskea jo kulman taakse, mutta lämpöä piisasi sen verran, että terassilla oli miellyttävä istuskella.

Kultainen olut jättää pinnalleen sentin vaahdon. Tuoksussa on karamellista makeutta ja sitrushedelmää. Maku jatkaa pääasiassa maltaisena, karamellisena, mutta sitrushedelmäisyys tuntuu myös taustalla. Suutuntuma on keskihapokas. 

Periaatteessa elementtejä löytyy kivasti, mutta oluen tuntuma on jotenkin karkea eikä kovin nautinnollinen. Kenties tuhtimpana olut olisi voinut toimia mukavammin, tällaisenaan se jää keskitason alle ja odotuksiin nähden pienehköksi pettymykseksi.

Arvosana: 2½

Teerenpeli Saison

Teerenpeli Saison 5.3%

Oulussa kelit ovat hellineet viimeisen parin viikon aikana. Lämmin ilma innosti myös lähtemään illan päälle liikenteeseen ja St Michaelin aurinkoiselle terassille. Pöytää sai metsästää, mutta sellainenkin liikeni hyväntuulisen puheensorinan reunalta. Hanassa oli sopivasti uutuuksia, joista Teerenpelin panimomestarin saison kuulosti sopivalle aloitukselle.

Haalean kellertävän olusen tuoksu on hedelmäinen, hieman hapan ja jopa omenaa olen tunnistavinani. Myös belgihiivaa. Maku jatkaa hedelmäisenä, kevyen happamana, mausteisena ja hiivaisena. Keskihapokas, kaikinpuolin kelvollinen saison. Ei yllätyksiä, mutta terassilla taatusti toimivaa tavaraa.

Arvosana: 3-