sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Traquair Jacobite Ale

Traquair Jacobite Ale 8.0%

Syksyn puolella tilasin oluita merta edempää ja näiden joukossa oli pari skotlantilaista Traquairia. Saman panimon House Alen ollessa oikein miellyttävä, samaa sopi odottaa myös tältä toiselta tuotteelta. Mikäli en väärin muista, niin Jacobite alea oli tarjolla myös St Michaelissa siellä viimeksi asioidessani. Kuppilassa se jäi tilaamatta, koska pullo odotti kotona, mutta samalla käynti toimi muistutuksena ja sitä myötä triggerinä sille, ettei oluen tarvinnut enää odottaa kauempaa.

Olut kaatuu lasiin tumman ruskeana, lähestulkoon mustana. Tuoksussa on tummaa hedelmäisyyttä, tummaa marjaisuutta, toffeista karamellisuutta ja vanilijaa. Maussa on tummaa hedelmäisyyttä, hiven lakritsaa sekä toffeekaramellia, tumman marjaisuuden tuntuessa nautinnollisesti taustalla. Tumman hedelmäinen ja marjainen sävy on lämmittävä ja pitkä aina jälkimakua myöten. Suutuntuma on matalahappoinen ja pehmeä.

Kokonaisuudessaan monimuotoinen ja mielenkiintoinen tuttavuus. Jo korkkia avatessani pystyin aistimaan, että oluen tuoksu on aivan huumaavan herkullinen. Maku ei yltänyt aivan tälle tasolle, mutta lähelle mennään. Todella nautinnollinen juotava, missä riitti sisältöä ensimmäisestä kulauksesta viimeiseen. Täytynee joku päivä käydä St Michaelissa katsomassa, josko tarjolla vielä mokomia aarteita löytyy.

Arvosana: 4

Põhjala Uus Maailm

Põhjala Uus Maailm 4.7%

Kaakkurin Citymarketin mellevästä valikoimasta tuli poistettua taannoin muutamia olusia. Põhjala on ollut positiivinen tuttavuus viimeisten kuukausien aikana ja tyylikkään hai-etiketin omaava puteli pisti silmään jo ihan sellaisenaankin.

Olut kaatuu lasiin kultaisena ja jättää pinnalleen pienen vaahdon. Tuoksussa on sitruksista ja trooppista hedelmäisyyttä sekä maltaisuutta. Maussa on samaista trooppista hedelmäisyyttä ja maltaisuutta. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on katkeranpuoleinen. 

Kokonaisuudessaan kepeä ja rapsakkaasti humaloitu ipa, mikä toimii periaatteessa kivasti, muttei tarjoa mitään suurempaa. Teknisesti ottaen kohtuullisen tasapainoinen, mutta nykytarjonnassa olut jää pisaraksi mereen, vai pitäisikö sanoa haiksi. Taannoin nauttimani Stadin Panimon American Session ipa toimi mielestäni tätä paremmin. Näin ollen olut jäi kohtuullisiin odotuksiin nähden pienehköksi pettymykseksi ja sitä tuskin tulee toiste ostettua, vaikka onhan tuo pullo kieltämättä komea.

Arvosana: 3

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Finch´s Chimera IPA

Finch´s Chimera IPA 6.0%

Kulmahanojen vasemmassa reunassa oli tarjolla amerikkalaista tavaraa. Finch's ei panimona lähtökohtaisesti sanonut mitään, mutta ipa nimike loi jo jonkinlaisia käsitystä tuotteesta. Vailla sen kummempia odotuksia, uutta tuttavuutta oli mukava lähteä maistelemaan. Taustalla ollut kuuma jääkiekkopelikin oli jo vaihtunut Valioliigan uusintoihin. Hyvä näin.

Chimera kaatuu lasiin kultaisena ja jättää pinnalleen reippaan sentin vaahdon. Tuoksussa on laajahko kirjo trooppista hedelmäisyyttä sekä keksimäistä maltaisuutta. Maussa on samansuuntaista trooppista hedelmää, kuten greippiä ja mangoa, mutta myös keksistä maltaisuutta. Suutuntuma on pehmeä ja matalahappoinen. Jälkimaku on kuiva. Kokonaisuudessaan pehmeä ja yllättävänkin kepeä ipa, missä juotavuus säilyi miellyttävänä alusta loppuun. Odotukset olivat voimakkaammin humaloidussa ja tanakammassa havumetsän sävytteisessä maailmassa. Tämän tuotteen kohdalla sellaista ei koettu, mutta eipä tuo haitannut. Olut toimi oikein kivasti näinkin.

Arvosana. 3+

Mallaskoski Dark Hop Ale

Mallaskoski Dark Hop Ale 5.5%

Perjantai-iltana kävin kääntymässä St Michaelissa. Sää oli miellyttävän leuto, yksittäiset lumihiutaleet putoilivat pimenevässä illassa Rotuaarin läpi kävellessä. Maikkelissa oli mukavasti porukkaa, mutta vapaita paikkoja oli tarjolla. Taustalla ruudussa pyöri Pelicans - SaiPa liigapeli, mikä näytti hieman vaikuttaneen vapaiden paikkojen sijaintiin. Hanassa oli muutamia uutuuksia, yksi näistä oli Mallaskoskelta. Niitä on tavannut olla harvakseltaan tarjolla, joten sellainen lähti matkaan.

Olut kaatuu lasiin mustana. Pinnalle jää sentin paksuinen vaahto. Tuoksussa on hedelmäistä humalaa, paahteisuutta ja karamellista maltaisuutta. Maussa on paahteisuutta ja toffeista karamellisuutta. Humalointi tuntuu ohuesti taustalla. Suutuntuma on kepeä ja keskihappoinen. Jälkimaku kääntyy kevyesti katkeraan suuntaan.

Kokonaisuudessaan ok olut, mikä ei kuitenkaan tarjoa mitään sen mullistavampia. Peli sen sijaan tarjosi. Olutta lopetellessani katselin muutaman minuutin ajan taustalla pyörinyttä peliä ja siinä ajassa kaksi miestä ajettiin ulos päähän kohdistuneista taklauksista. Vaikka yleisesti lätkää tykkään seurata, niin kyllä moisesta alkaa mennä maku jatkuvien ylilyöntien myötä. Tilanteiden puinti vaati vielä toista olusta.

Arvosana: 3-

torstai 18. helmikuuta 2016

Sonnisaari Kiss My Nelson

Sonnisaari Kiss My Nelson 6.2%

Myöhemmin viikonloppuna tuli käytyä liikenteessä inhimillisempänä ajankohtana. Leskisessä oli väkeä reippaanlaisesti, kävihän kello jo kuutta. Ihmisiä tuli ja meni, sitä myötä myös vapautui pieni pöydän nurkkaus. Oluita katsellessani toinen uusista Sonnisaareista oli jo ilmeisesti loppunut, ainakaan sitä ei enää liitutaululla näkynyt. Toinen uusista siellä vielä siinsi, täytyipä napata moinen lasiin asti.

Nelson kaatuu lasiin haalean oranssina ja vaahtoaa reippaasti. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, kuten ananasta ja greippiä, sekä humalaa. Maussa on samaisen hedelmäisen tykityksen lisäksi maltaisuutta, mikä tasapainottaa mukavasti kokonaisuutta. Suutuntuma on keskihappoinen ja katkera. Hieman jopa hapan jälkimakua myöten. Nyt mennään lähellä Fruittaria, mutta vähän vahvemmassa muodossa. Lähtökohtaisesti odotukset olivat multivitamiinimehun suunnassa ja siihen suuntaan tämä menikin, mutta on enemmän. Olut ei ollut ollenkaan hassumpi ja sitä oli ilo nautiskella. Hiljalleen lasi tyhjenikin ja matka jatkui. Pöytä täyttyi ihmisistä samaa tahtia ja kohta lie on tämänkin oluen nimi pyyhitty liitutaululta.

Arvosana: 3+

Amager Fru Frederiksen

Amager Fru Frederiksen 7.0%

Oatmealin päälle oli aika tilailla vielä toinen herkku, mikä oli tällä kertaa Tanskasta. Amagerilta oli tullut tarjolle herran toinen puolisko, rouva Frederiksen. Herra on ollut oikein miellyttävä tapaus joskus aikanaan, mutta rouva ei ole aiemmin tullut vastaan. Nytpä oli aika tehdä lähempää tuttavuutta.

Olut kaatuu lasiin lähestulkoon mustana. Tuoksussa on yrttisyyttä, paahteisuutta, tummaa suklaata ja tummaa hedelmäisyyttä. Maussa on paahteisuutta, tummaa hedelmää ja tummaa suklaata. Paahteisuus jää kielen päälle pidemmäksikin aikaa. Suutuntuma on keskihappoinen.

Kokonaisuudessaan monimuotoinen ja erikoinen, jopa veikeä olunen. Kesti useamman kulauksen, ennen kuin oluesta osasi sanoa, että onko se erittäin maittavaa, vai pelkästään maittavaa. Huolimatta kuvasta, mikä ei valitettavasti imarrellut rouvaa, se oli erittäinkin maittavaa. Pieneen haperteluun saattoi vaikuttaa verrattain myöhäisä nautiskeluaika, koska kesken olusen, kuppilassa tuli jo valomerkki. Poikkeuksellinen ajankohta. Ei tällaisiin aikoihin pitäisi enää oluita nautiskella.

Arvosana: 4-

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Founders Nitro Oatmeal Stout

Founders Nitro Oatmeal Stout 4.5%

Keikan päälle oli aika vaihtaa paikkaa. Kulku kävi Saaristonkatua pitkin kohti rantaa ja Graalia. Sisällä kuppilassa tunnelma oli tiiviihkö ja tiskille teki tiukkaa sopia tilaamaan. Lopulta tiskillä pääsi pieni valinnanvaikeuskin iskemään, tarjolla kun oli useita mielenkiintoisia tuotteita. Hanatuotteiden seassa oli Foundersin Oatmeal Stout. Kyseisen oluen yli en enää päässyt. Sitä täytyi päästä maistamaan.

Olut kaatuu lasiin mustana. Pinnalle jää todella suuri ja kermainen vaahto. Tuoksussa on tummaa paahteisuutta, kahvisuutta ja hentoa suklaisuutta. Maussa on samaista paahteisuutta, kahvia sekä suklaisuutta. Suutuntuma on kermaisan pehmeä ja makea aina hieman kuivakanpuoleista jälkimakua myöten. 

Kokonaisuudessaan todella miellyttävä ja pehmeä oatmeal, mikä on silkkaa nautintoa aina ensimmäisestä kulauksesta viimeiseen. Tätä saisi tuoda tarjolle useamminkin, vaikkapa maitokauppoja myöten.

Arvosana: 4