keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Theakston Old Peculier

Theakston Old Peculier 5.6%

Joskus aurinkoisen kesän päivinä nappasin Alkosta matkaani Theakstonin englantilaisen alen. Oluen aika ei ollut vielä kesän lämmössä, mutta nyt masentavan sateisena, tuulisena ja kylmänä syyspäivinä aika on sopiva englantilaiselle  herkulle.

Olut kaatuu lasiin tummanruskeana, lähestulkoon mustana ja jättää pinnalleen pienehkön vaahdon. Tuoksussa on kypsää hedelmäisyyttä, makeaa karamellista maltaisuutta, tummaa leipäisyyttä ja paahteisuutta. Maussa on makeaa karamellista maltaisuutta, leipäisyyttä ja kypsää hedelmäisyyttä, mutta myös pienemmässä määrin paahteisuutta. Juotavuudeltaan kepeä, miellyttävän pehmeä ja maanläheinen ale, missä myös katkeruus on läsnä. Oikein miellyttävä olut, mikä parani lämmetessään.

Arvosana: 3½

tiistai 27. lokakuuta 2015

Gotlands Bryggeri Wisby Klosteröl

Gotlands Bryggeri Wisby Klosteröl 5.0%

Kaappiin täytyi hiljalleen alkaa tehdä tilaa jouluoluita ajatellen. Tällä kertaa sieltä löytyi Haaparannan tuontina saapunut ruotsalainen "luostariolut". 

Olut kaatuu lasiin kuparisena. Tuoksussa on  runsaasti maltaisuutta, mutta myös sitruksen sävytteistä humalaa. Maku jatkaa leipäisän maltaisella linjalla. Kepeä hedelmäinen humalointi tuntuu taustalla, mikä kääntää jälkimaun katkeraan suuntaan. Suutuntumaltaan hapokas, mutta muuten hieman vetinen. Periaattessa elementit ovat kunnossa, mutta kummempaa nautintoa olut ei tarjoa. Ei oluessa varsinaisesti mitään vikaa ole, muttei se myöskään ole lähellä perinteistä luostariolutta. 

Olut ehkä kärsi liian kylmästä lämpötilasta, eikä päässyt sen myötä oikeuksiinsa. Eipä silti erityisemmin tee mieli kokeilla lähiaikoina uudelleen.

Arvosana: 2½

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ballast Point Calico Amber Ale

Ballast Point Calico Amber Ale 5.5%

Malmgårdia tilatessani huomasin, että Leskisen pullohyllyn yläkulmaan oli ilmestynyt uusi Ballast Point. Haukansilmäni paikallistivat, että etiketin kala oli itselleni uusi, mutta tarkempia tietoja en oluesta nähnyt, enkä kyllä kysynytkään. Optimistina päätin vain tilata kyseisen olusen.

Olut paljastui Amber Aleksi, mikä kaatuu lasiin kauniin punertavana, meripihkan värisenä. Tuoksussa on toffeista maltaisuutta, humalaa ja hedelmäisyyttä, mikä kääntyy marjaisaan sävyyn.  Maku on leipäisän maltainen ja toffeinen, missä hedelmäinen humalointi sävyttää taustaa. Juotavuudeltaan kevyt, mutta makua on vahvuuteen nähden reippaanlaisesti. Jos panimon Big Eye IPA oli malliesimerkki herkullisesta IPA:sta, niin tämä on lähestulkoon samaa tasoa omassa kategoriassaan. Oikein miellyttävä.

Arvosana: 3½

Malmgård Proto #9

Malmgård Proto #9 6.0%

Sateisen harmaana, mutta leutona perjantai-iltapäivänä tie vei Leskiseen. Tuskin oli kello neljää käynyt, kun tupa vaikutti olevan jo lähestulkoon täysi. Eipä siinä mitään, perjantai-iltapäivä on viikon parhaita hetkiä olusen nautiskeluun.

Valikoimaakin oli kohtalaisesti. Malmgårdin aikaisemmat protoilut ovat itseltäni useimmiten menneet ohitse, mutta nyt numero yhdeksikkö sattui sopivasti kohdalle. Olut kaatuu lasiin mustana ja jättää pinnalleen kohtalaisen beigenvärisen vaahdon. Tuoksu on miellyttävä. Siinä on eksoottisen hedelmäistä humalaa, paahteisuutta, kahvia ja lakritsaa. Maussa on hedelmäistä humalaa, kahvia, lakritsaa ja paahteista maltaisuutta, jälkimaun katkeruutta säästelemättä. Hedelmäinen humalointi tuntuu kivasti kahvin ohella, mutta kokonaisuudessaan tuoksu on makua moninaisempi. Siltikin kyseessä on oikein mukavasti tasapainossa oleva ja onnistunut musta IPA.

Arvosana: 3½

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Thornbridge Vienna IPA

Thornbridge Vienna IPA 5.9%

Thornbridgen tuotteita on viime aikoina alkanut tulla vastaan yhä useammin. Tämä suuntaus ei haittaa ollenkaan. Tällä kerralla St Michaelissa oli hanassa tarjolla IPA:a, mikä meni vielä sopivasti Fuller'sin päälle pienen paussin jälkeen.

Olut kaatuu lasiin kultaisena ja kirkkaana. Tuoksussa on miellyttävän makeahkoa hedelmää, ehkä mandariinia, mutta myös perinteisempää sitrushumalaa, sekä maltaisuutta. Maussa on keksimäistä maltaisuutta, mikä on kivasti tasapainossa sitrushedelmäisen humaloinnin kanssa. Trooppista hedelmäisyyttä on vivahde taustalla. Kevyt katkeruus jää kielelle jälkimakuun käännyttäessä. Kokonaisuudessaan pehmeän tasapainoinen IPA, missä humalointi pysyy aisoissa. Kevyehkö ja virkistävä olut, joka yllätti positiivisesti ennakkoon positiiviset odotukset. Taitaa olla toisen paikka.

Arvosana: 3½


tiistai 20. lokakuuta 2015

Fuller's 170th Anniversary Celebration Ale

Fuller's 170th Anniversary Celebration Ale 7.0%

Jokusen viikon tauon jälkeen oli aika asioida St Michaelissa. Tarjolla oli päivitettyjä hanatuotteita muun muassa Englannista, Fuller'sin ja Thornbridgen muodossa. Tällä kertaa aloitin Fuller'silla.

Olut kaatuu lasiin kuparisena ja jättää pinnalleen pienen vaahdon. Tuoksussa on makeaa karamellimaista maltaisuutta, hedelmäisyyttä, ruohoa ja puumaisuutta. Maussa on samanlaisia elementtejä. Makean leipäisä maltaisuus täyttää suun, kypsän hedelmäisyyden  sävyttäessä taustalla. Suutuntumaltaan matalahappoinen. Lämmittävä. Alkoholi kuultaa hieman läpi jälkimaussa. Kokonaisuudessaan hyvin maanläheinen ja tasaisen varma suoritus Fuller'silta. Ei parhaimmistoa, mutta toimii.

Arvosana: 3+

maanantai 19. lokakuuta 2015

Mikkeller Black Temple

Mikkeller Black Temple 6.66%

Never Grow Old, yksi pidemmän linjan kuppiloista Oulussa, lopettaa tämän kuun lopussa. Tilalle on tulossa jonkin sortin Blues-pubi, mutta nyt NVG:n ollessa elinvoimainen, täytyi kuppilassa vielä ehtiä pyörähtämään. Kyseisessä paikassa tulee asioitua verrattain harvakseltaan, mutta oluiden osalta siellä on tavannut olla virkistäviä tapauksia tarjolla. Niin vaikutti olevan tänäänkin.

Mikkellerin musta temppeli kaatuu lasiin samean oranssisena. Tuoksussa on marjaisuutta, hedelmää ja maltaisuutta. Marjaisuus ja hedelmäisyys hallitsevat aromia. Maussa on samaisia elementtejä. Marjaisuutta ja  hedelmää tarjotaan happamalla otteella, minkä lisäksi suutuntuma on hapokas. Mieleen tulee kirpsakka, itse valmistettu mehu, missä yhdistellään marjoja ja hedelmiä. Vähän aikaa olutta makusteltuani, tuntuma on itseasiassa aika veikeä. Virkistävä olut.

Arvosana: 3+