Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saison. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saison. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2016

Borg Leifur Nr. 32

Borg Leifur Nr. 32 6.8%

Talavibitterin päälle oli aika tilailla jotakin muuta. Hanassa oli itselle entuudestaan tuntemattoman islantilaisen panimon tuotoksia. Harvemmin mokomia on tarjolla, niin eipä tuota sopinut jättää maistamattakaan.

Olut kaatuu lasiin kultaisen oranssina. Tuoksussa on nektariinin sävytteistä hedelmäisyyttä, mausteisuutta ja belgihiivaa. Maussa on samaista nektariinista, mutta myös sitruksista hedelmäisyyttä, belgihiivaa sekä vienosti makeaa karamellisuutta. Suutuntuma on kohtuullisen hapokas.

Kokonaisuudessaan makea ja helposti juotava olunen, mikä sai näin keskellä talvipakkasia lähinnä haikailemaan kesää ja St Michaelin terassipuolta. Saison ei tässä tilanteessa varsinaisesti lämmittänyt, mutta kaikin puolin kelvollinen se silti oli. Palattuani kesäisistä mielikuvista, pohdiskelin, että liekö ulkona edelleen paukkuva pakkanen syynä siihen, että kuppila oli yllättävänkin rauhallinen perjantai-illaksi. Tilaa riitti mukavasti. Niin mukavasti, että oli vielä yhden olusen paikka.

Arvosana: 3(-)

maanantai 20. heinäkuuta 2015

To Øl Amazaison

To Øl Amazaison 5.5%


Kirkas kesäilta oli hyvä syy lähteä pikku pyöräilylle Oulun keskustaan ja vielä parempi ajatus oli käydä tsekkaamassa St Michaelin oluttarjonta. Valikoima oli hyvä, joten uudelleen täytyy päästä piankin. Ensimmäisenä silmään pisti hanassa ollut Tanskalainen To Øl. Kyseiseltä panimolta on aiemmin tullut ihan hauskoja tuotteita ja odotin tämän Saisonin jatkavan tätä linjaa.

Olut on samea ja väriltään kellertävän ja kultaisen välimaastossa. Pinnalle jää pieni kaunis vaahto, mikä kuitenkin häviää nopeasti. Tuoksussa on hedelmää, nektaria, appelsiinia sekä hiivan tuomaa mausteisuutta. Maku vastaa pitkälti tuoksua ja suuhun tulvahtavat hedelmän sävyt nektarin ananaksen sekä appelsiiinin muodossa, mutta myös mausteisuus tuntuu varsinkin loppua kohden. Kokonaisuudessaan hedelmäinen ja kirpsakan raikas kokonaisuus. Oikein miellyttävä olut!

Arvosana 3



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

BrewDog Electric India

BrewDog Electric India 6.5%

Keväällä tuli käytyä pitkä viikonloppu Riikassa ja paikallisten oluiden lisäksi sieltä tarttui matkaan kokoelmiin yksi Brewdogin olut. Electric India on tullut kerran aiemmin vastaan toisella ulkomaanreissulla panimon nimikkobaarissa ja silloin olut oli mielestäni vahvempaa mallia (7.2%). Nykyään sitä on nähtävästi myös tarjolla kevyempänä 5.2% versiona. 

Noh, joka tapauksessa tämä olut on volteiltaan siltä väliltä ja se kuuluu vaihteeksi Saisonien kategoriaan. Olut kaatuu lasiin kellertävänä sekä kirkkaana ja jättää reunoille ohuen vaahdon. Tuoksussa on nektaria, mangoa, vähän banaania ja humalaa. "Hoppy Saison" kuvaa olutta oikein hyvin. Maussa tuntuu humala, nektari ja hedelmäisyys. Olut on myös hyvin hapokas. Jälkimaussa humalaista katkeruutta.

Kokonaisuudessaan reippaasti humaloitu Saison. Hapokkuutta oli melko paljon, mikä saattoi johtua siitä, että oluen "parasta ennen" päivä oli jo lähellä, mutta kuitenkin oikein toimiva tapaus omaan makuuni. Humalaisuus ja Saison oli tässä tapauksessa toimiva yhdistelmä.



Arvosana: 3

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Slottskällans Saison

Slottskällans Saison 6.5 %


Ensimmäinen olut, joka saa kunnian päästä blogiini on Alkosta ostamani ruotsalainen saison. Panimon tuotteet ovat tuttuja ainoastaan jouluisen Tomten osalta ja kyseinen olut ei suurempia muistikuvia mieleeni jättänyt. Nyt kyseessä on kuitenkin paljon kesäisempi juoma, mikä kaatuu lasiin vaalean kellertävänä ja sameana jättäen hyvin ohuen vaahdon lasin reunoille. Tuoksu on hyvin hedelmäinen ja nektariininen, minkä lisäksi pieni mausteisuus tuntuu. Maun puolesta hedelmäisyys ja nektariini ovat edelleen keskiössä. Ananas ja banaani nousevat myös hedelmistä esiin. Vähän kuin raikasta ja hapokasta monivitamiinimehua joisi! 

Olutta nautiskelee ihan mielellään ja kokonaisuudessaan tämä on mielestäni tasapainoisen onnistunut saison. Toimii kesäjuomana ja koska kyseistä kategoriaa ei ole liikaa tarjolla, niin kyllähän tätä mielellään toistekin joisi. Vielä kun niitä aurinkoisempiakin kesäpäiviä saisi kaveriksi.

Arvosana 3(+)