Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panimo Honkavuori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panimo Honkavuori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Honkavuori Taiga

Honkavuori Taiga 6.6%

Leskisen hanasta tummempaa tavaraa, Honkavuoren portterin muodossa. Panimon maitokauppavahvuisia olusia muistan aikanani maistelleeni, mutta vahvempi osasto on jäänyt vielä kokeilematta. Portteri pääsisi ehkä paremmin oikeuksiinsa viilenevässä illassa, mutta josko yksi menisi myös iltapäväterassilla.

Olut kaatuu lasiin kolanvärisenä, lähes mustana. Pinnalle jää tiivis beige vaahto. Sävy on kuivakka, paahteinen, ja maltainen, hivenen makeahko. Suutuntuma on pehmeä ja matalahappoinen. Jälkimaku jatkuu paahteisena ja kuivakkaana, muttei kovin pitkänä. Kokonaisuus on portteriksi hitusen kevyehkö, mutta paletti on silti suht hyvin balanssissa. Mikään sävy ei revittele. Lasillinen tyhjee kohtuudella.

Arvosana: 3

perjantai 9. joulukuuta 2016

Honkavuori 347 IPA

Honkavuori 347 IPA 4.5%

Kaakkurin Citymarkettiin oli ilmestynyt uutukaista tavaraa Itä-Suomesta, Honkavuoren panimon muodossa. Tarjolle oli aseteltu neljä eri olusta panimolta, mitä voi pitää panimon puolesta kohtuullisen kattavana sisääntulona. Itselleni panimo on joskus pompannut nimenä esiin, mutta aikaisemmin en ole heidän tuotteitaan maistellut. Päätinpä napata pari putelia testiin. Ensimmäisenä näistä oluista aukesi panimon 347 ipa, mikä tuli valittua hauskan pystykorvaetiketin perusteella. 

Olut kaatuu lasiin kuparisena ja jättää pinnalleen suuren vaahdon. Tuntuma on pääasiassa maltainen, mutta mukana on myös hivenen makeahkoa hedelmäisyyttä ja kenties marjaisuutta. Sävy on karkeanpuoleinen ja hieman vetinen. Hiilihapokas. Olut jää vajaaksi humaloinnin osalta ja  kovikaan 'ipamaiseksi' sitä ei voi kutsua. En oikein innostu. Juotavuus ei tahdo olla nautinnollisella tasolla. Valitettavasti.


Arvosana: 2+