perjantai 2. syyskuuta 2016

Sonnisaari Navy Blue

Sonnisaari Navy Blue 4.5%

Syyskuu kun koitti, niin Sonnisaari toi tarjolle myös ensimmäisen pullotuotteensa. Tästä oluesta tiedoteltiin Meripihkatapin kanssa samoihin aikoihin, mutta nyt olivat pullot päässeet viimein jakeluun, ainakin Raattiin. Paikallisen jalkapalloseuran nimikko-olutta sai nyt kotipelin yhtedessä. Asiat saattaisivat olla huonomminkin! 

Kuparisen oluen sävy on maltainen, rapsakkaan humaloitu, hivenen pihkainen, muttei kovinkaan hedelmäinen. Kevyttä katkeruutta tuntuu jälkimaussa, suutuntuman ollessa keskihappoinen. Juotavuus on kohdillaan, kepeänä oluena tämä sopii peliympäristöön loistavasti.  

Pullollinen paikallista herkkua maksoi 7 euroa ja huomasin monen kanssaihmisen valitsevan mieluummin pitkän lasillisen samaan, vai oliko jopa edullisempaan hintaan. 200 kappaletta näitä käsittääkseni oli tarjolle tuotu, en tiedä jäikö niitä vielä käsiin pyörimään, mutta äärimmäisen tervetullut lisä Raatin olutskeneen tämä kyllä oli. Toivottavasti olutta on tarjolla jatkossakin, sillä itse pelistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. AC Oulun viimeaikaiset vahvat otteet olivat muisto vain, kun Jaro jätti kotijoukkueen aseettomaksi ja pyyhki tällä lattiaa 0-3 numeroin. Olut jäi pelin parhaaksi anniksi ja tässä sentään lie ollaan vielä Pietarsaarta edellä.

Arvosana: 3+, (mutta Raattiin tuoman lisäarvon myötä 5)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti