keskiviikko 24. elokuuta 2016

Põhjala Virmalised GF

Põhjala Virmalised GF 6.5%

Tallinnan tuonteina tuli myös napattua pari ennalta tiedossa ollutta, mutta toistaiseksi maistamatonta olusta. Yksi näistä oli Põhjalan Virmalisedin greippiversio. Aikanaan Virmalised tuli nautittua ensimmäisenä tuotteena panimolta, ja aina siitä lähtien panimolta onkin tullut vastaan suhteellisen priimaa tavaraa. Perustason löydyttyä sopineekin sitten kokeilla näitä viritelmiä. Olutta lasiin kaataessani mieleeni tuli BrewDog ja panimon viritelmät Jack Hammerista, muun muassa Monk Hammerin muodossa. Viritelmät eivät välttämättä pääse originaalin tasolle, mutta originaalin ollessa herkullinen, sopii viritelmältäkin odottaa jotakin.

Oranssin kuparisen olusen tuoksussa on greippisyyttä ja maltaista makeutta, karamellia. Pullon suusta aromi nousee kuin lonkerosta konsanaan. Silmät kiinni eron tekeminen olisi saattanut olla jopa hankalaa, mutta lasiin kaataessa karamellisuus ja maltaisuuskin pääsevät paremmin esiin. Maku jatkaa greippisen hedelmäisenä ja karamellisen makeana. Alun greippisyyden jälkeen makea karamellisuus tuntuu yllättäväkin hallitsevalta. Jälkimaussa löytyy katkeruutta ja greippiä. Kokonaisuudessaan pehmeähkö, yllättäväkin makea ja karamellinen ipa, missä on reippaanlaisesti greippistä twistiä. Väri ei ole suunnattoman kaunis ja greippisyys hallitsee enemmän tuoksua kuin makua. Metsään ei mennä, mutta ei mennä myöskään alkuperäisen Virmalisedin tasolle. 

Arvosana: 4-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti