keskiviikko 3. elokuuta 2016

Maistila Vallesmanni

Maistila Vallesmanni 6.4%

Päiväkahvi Roosterissa johti pikaiseen visiittiin kellarissa. Kuppilan oluthanat ovat vaihtuneet niin tiuhaan, että edelliseltä kerralta samoja tuotteita ei suuremmin tarvinnut etsiskellä. Paikallista tavaraa oli sekä Maistilalta, että Sonnisaarelta. Sonnisaaren tuotteet olivat sellaisia, joita olin jo aiemmin nautiskellut, niin päätin lähteä kokeilemaan Maistilan uutuutta, Vallesmannia.

Vallesmanni kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää suurehko vaahto. Tuoksu on trooppisen hedelmäinen, makeahko ja hivenen karamellinen. Maku jatkaa pääasiassa hedelmäisenä, mutta sävy on lähempänä sitruunaa ja greippiä. Mukana on myös karamellista maltaisuutta ja jotakin, hieman yrttimäisyyteen kallistuvaa, mitä en tahdo kunnolla tavoittaa. Tämä yrttimäisyys meinaa vähän särkeä muuten maukasta kokonaisuutta. Suutuntuma on keskihapokas, mutta kovinkan katkeraksi tätä ei voi sanoa. Hieman särähtää, mutta ok hyvä olunen tämä on. Maistilan viimeaikaisella, suhteellisen laadukkaalla mittapuulla se kuitenkin jää keskitason alle. 

Arvosana: 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti