tiistai 28. kesäkuuta 2016

Sonnisaari Pseudovehnä

Sonnisaari Pseudovehnä 6.0%

Kun terassilla nyt kerran kelpasi istuskella, niin nappasinpa matkaan vielä toisenkin olusen. Tiskillä pohdiskelin hetken aikaa useamman olusen välillä, mutta Sonnisaaren Pseudovehdä kuulosti erikoiselle ja jopa lähestulkoon pahaenteiselle tuotteelle. Eipä tuota lopulta malttanut vastustaa. 

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää reipas sentin vaahto. Tuoksussa on hedelmää, banaania ja maltaisuutta. Maussa on samaista hedelmäisyyttä, banaania ja maltaisuutta. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on katkera.

Kokonaisuudessaan vähän vehnäolutta, vähän alea, ja vähän ipamaisuutta. Pseudovehnä on itse asiassa erittäin osuva nimike oluselle. Olut on vähän kaikkea, mutta ei kunnolla mitään. Nyt jäi vähän sellainen tuntu, että kaikkea on räimitty sekaan ja katsottu mitä sekametelisopasta tulee. Ei sekametelisoppa pahasta ollut ainakaan juotavuuden puolesta. Lasi tyhjeni tasaiseen tahtiin yhä kasvavaa ihmismassaa seuraillessa, mutta pieni kummastus tästä olusesta jäi päälimmäisenä mieleen. Kertakokeilu.

Arvosana: 2½

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Sonnisaari Folk Öl

Sonnisaari Folk Öl 5.1%

Maalla on mukavaa, mutta keskustassakin viihtyy. Juhannussunnuntai näyttäytyi Oulussa aurinkoisena ja suhteellisen rauhallisena. Moni keskustan ravintola oli kiinni, mutta Leskinen pysyi ilahduttavasti avoinna. Kulku sisätiloihin paljasti, että remonttikin oli saatu päätökseen. Uudet tilat olivat tyylikkäät, mutta kelin ollessa näin kaunis, en malttanut jäädä niitä sen kummemmin ihastelemaan. Tarjolla oli tuoretta Sonnisaarta, ulkona lämmintä ja suora näkymä oululaiseen ihmisvilinään, joka ei tänään ollut kovinkaan vilkasta.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää tiivis, sentin paksuinen vaahto. Tuoksussa on pääasiallisesti viljaisaa maltaisuutta ja ohuesti hedelmäisyyttä. Maussa on samaista maltaisuutta, mutta taustalla tuntuu myös havuisuutta, joskin havumetsä tuntuu suhteellisen kaukaiselta maltaisuuden nähden. Suutuntuma on keskihappoinen, jälkimaun kääntyessä katkeraan suuntaan. 

Olut toimi oivasti kyytipoikana yksittäisiä ohikulkijoita seuraillessa. Ihmisiä kulkee ja lasi tyhjenee. Juotavuus säilyy alusta loppuun saakka, mutta ei tämä muuten mitään ihmeitä tarjoa. Teknisesti ottaen olut on ok, mutta se uppoaa syvälle massaan, tällaisia kun alkaa olla jo kolmetoista tusinassa. Kaipa kansan olunen on tarkoitettu tällaisiin tilanteisiin. Hyvää olutta, hyville ihmisille, hyvässä tunnelmassa. Ehkä nämä kriteerit eivät vain nyt päässeet Leskisen patiolla täyttymään.

Arvosana: 3-


Nøgne Ø God Jul

Nøgne Ø God Jul 8.5%

Juhannuksen kunniaksi kaivoin kaapista vimosia joulun antimia. Alun perin vilpoisiin talvi-iltoihin suunniteltu norjalainen sai lämmittää jo valmiiksi aurinkoista juhannusiltaa. Aurinko ei näillä leveysasteilla laske kovinkaan aikaisin, niin olutta ehti nautiskella huolella, pitkän kaavan kautta.

Sijainnista ja astiavalikoimasta johtuen olutlasi oli minimaalinen, mikä mahdollisti hauskasti useita lasillisia. Olut kaatuu lasiin tumman sävyisenä, lähestulkoon mustana. Pinnalle jää pieni ja tiivis vaahto. Tuoksussa on tummia sävyjä paahteisuuden, suklaan ja hedelmäisyyden muodossa, mutta myös kahvi ja lakritsi nousevat esiin. Maussa on samoja elementtejä. Tumma paahteisuus, suklaisuus ja hedelmäisyys tasapainottelevat kielen päällä, mutta leipäisää maltaisuutta ja jopa hippunen havumetsää löytyy myös matkasta. Suutuntuma on pehmeä ja täyteläinen. Jälkimaku on lämmittävä.

Kokonaisuudessaan monimuotoinen ja lämmittävä, kerta kaikkiaan herkullinen olunen. Viitisen lasia tästä yhdestä pullosta liikeni ja pieninä siivuina tätä tummaa tavaraa sopi nautiskella illan mittaan. Aurinko paistoi edelleen lämmittävästi pullon pohjan tullessa vastaan. Tätä olutta on ostettava toistekin.

Arvosana: 4½

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sonnisaari Frukt You

Sonnisaari Frukt You 7.2%

Pieni pyörähdys Leskisessä muutaman päivän takaa tarjosi tuoretta tavaraa Sonnisaarelta. Sonnisaaren tuotoksia oli hanassa itse asiassa neljää erilaista, mikä on jo kohtuullisen hieno suoritus sinällään. Yksi näistä uutuuksista, saison lähti maistoon.

Olut kaatuu lasiin kultaisena ja vaahtoaa massiivisesti. Tuoksussa on sitruksista hedelmäisyyttä ja hieman navettamaista tunkkaisuutta. Maussa on sitrushedelmää, mutta samainen tunkkaisuus jatkuu, minkä lisäksi alkoholi tahtoo puskea läpi. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on kuiva ja hitusen jopa hapan.

Frukt you lupaili appelsiinisuutta, mutta ei tämä nyt valitettavasti lähde edes vähää alusta. Tunkkainen ja raskas olunen on kaukana siitä mitä odotin, harmillisesti näin.

Arvosana: 2+


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ballast Point Habanero Sculpin

Ballast Point Habanero Sculpin 7.0%

Roosterissa on kattavan hanavalikoiman lisäksi kunnostauduttu positiivisesti myös pullopuolella. Hanoissa on ollut tarjolla pääasiassa paikallista tavaraa, mutta pullojen osalta oli lähdetty merta edemmäksi kalaan. Herkullisen oloisia mereneläviäkin oli saatu, enkä malttanut olla kokeilematta moisia. Sculpinin habanero-versio suorastaan kutsui puoleensa.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Tuoksussa on havua ja trooppista hedelmäisyyttä. Habanero ei suuremmin erotu tuoksussa, mutta maussa se sitten tuntuukin. Ensipuraisu on miellyttävän jenkkihumalainen, havuinen ja trooppisen hedelmäinen, mutta chilinen aalto peittää sen nopeasti alleen. Habaneron polte on todellakin tuntuvaa, tulisuus tuntuu aina suupieliä myöten. Muut aromit eivät nouse enää taustalta esiin.

Suorastaan hämmentävä, mutta samalla huvittava kokemus kerta kaikkiaan. Olut toimii erikoisuutena, mutta ensi kerralla Sculpin saa olla lähempänä perinteistä mallia. Suupielten polte on niin tuntuvaa, että tätäkin olisi aavistuksen pienempi lasillinen riittänyt.

Arvosana: 3½

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Malmgård Proto #11

Malmgård Proto #11 5.0%

Malmgårdin uutta proto-sarjaa oli saapunut Roosteriin. Alunperin menin kuppilaan sillä ajatuksella, että maistelisin tarjolle tullutta Turmion Kätilöt bändi-olutta Iso-Kallalta. Tiskillä sain kuitenkin kuulla, että hanan pohjat menivät edelliselle nuorelle herralle. Harmillista, mutta onneksi maailma on oluita pullollaan. Malmgårdin proto-osasto kiinnosti yhtä lailla.

Olut kaatuu lasiin kellertävän oranssina. Tuoksussa on trooppista hedelmäisyyttä, banaania ja vehnäisyyttä. Maussa on samaista vehnäisyyttä, banaania ja trooppista hedelmäisyyttä, mangoa. Jälkimaku on kuiva. Suutuntuma on keskihappoinen.

Kokonaisuudessan vänkä, vehnäinen olunen, missä on juotavuus kohdillaan. Trooppinen hedelmäisyys on miellyttävää, mutta olut ei silti täysin "aukea" pienen lasin myötä. Vaikka kuinka makustelin, niin jokin aromi jäi mietityttämään lasin tyhjettyäkin. Malmgårdin Protot ovat kyllä hauskoja viritelmiä.

Arvosana: 3+

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Stallhagen Pale Ale

Stallhagen Pale Ale 6.0%

Viikonloppuna päädyin pyörähtämään 45:sessa, Räjäyttäjien tarjotessa musisointejaan. Railakka keikka tarvitsi kyytipojaksi, ja ihan jo näönkin vuoksi myös olusen. Aikaisemmalta kerralta muistelin, että kuppilalla oli oma hanansta Stallhagenille ja siellähän moinen siinsi ilahduttavasti edelleen. Juuri oluen tilattuani huomasin, että tarjolla oli herkullisen näköisiä pullo-oluita, muun muassa Maistilalta, mutta kerran Stallhagen jo lasiin ehti päätyä, niin ehkä toisella kerralla sitten.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää suurehko vaahto. Tuoksussa on jenkkihumalaa, havuisuutta ja sitruksisuutta. Maussa havumetsäisyys jatkuu sitrushedelmän saattelemana. Suutuntuma on keskihappoinen. Ensipuraisulla ilahduin jenkkihumaloinnista, mutta havumetsän takana olut jää yksioikoiseksi. Maltainen runko jää soittamaan toista viulua, mikä tekee oluesta toispuoleisen. Hivenen pettymys, mutta hiljakseen keikan kylkiäisenä se ajoi asiansa. Ei enempää, mutta onneksi keikassa oli energiaa.

Arvosana: 2½

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Sonnisaari Rivo

Sonnisaari Rivo 5.5%

Leppoisana perjantaina pyörähdin pienen käynnin Leskisessä. Kuppilassa tehdään laajennusta ja sisätilat olivat kokeneet muutosta sitten viime näkemän. Tuttua liitutaulua en pullotuotteiden osalta bongannut, mutta hanatavara löytyi turvallisesti yläviistosta. Siellä siinsi Sonnisaaren toinen tuore olunen ja pihalla oli iltapäivän vilskeessä sopivasti tilaa. Pieni lasillinen ja ulos ihmisiä ihmettelemään.

Olut kaatuu lasiin kultaisena ja jättää pinnalleen pienen, sentin paksuisen vaahdon. Tuoksu on miedon ruohoinen, viljainen ja hitusen sitruksinen. Maussa on humalointia ja sitrusta, mutta se kääntyy ensipuraisun jälkeen viljaisaan suuntaan. Jälkimaku on kuivanpuoleinen, suutuntuman ollessa keskihapokas. 

Lyhyessä ytimekkyydessään pilssi, mikä on saanut kylkeensä rapsakkaan humaloinnin. Ei nyt kovin Rivo, mutta miellyttävä ja tasapainoinen olunen. Tykkään tyylistä, Sonnisaarella on aikaisemminkin ollut vastaavantyyppisiä olusia ja positiiviset fiilikset tästäkin jäivät.

Arvosana: 3+

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Sonnisaari PissUp

Sonnisaari PissUp 5.4%

Makoisat kesäkelit jatkuvat Oulussa ja ihmisiä on liikkeellä aina arki-iltaa myöten. Ilmassa on hyväntuulista kesän tuntua ja torilla puheensorina sai jo lähestulkoon riemukkaita sävyjä. Torilla tuli vietettyä tovinen, mutta käppäily Aleksanterinkadun ylitse ja tiukasti oikeaan oli seuraava suunta. Graalissa kun oli mahdollista nauttia sekä ilta-auringosta, että laadukkaista olusista. Viime kerrasta ei ollut kuin viikko, mutta hanaan oli ehtinyt toinen Sonnisaaren uutuuksista. Josko  sellainen sitten.

Olut kaatuu Graalin nimikkolasiin kultaisena. Tuoksussa on ennen kaikkea hedelmäisyyttä ja humalaa. Maussa on hedelmäisyyttä ja maltaisuutta, joita seuraa katkeroiden ryöppy. Suutuntuma on keskihappoinen. Jälkimaku on kuivakka. 

Maukas olunen, mikä on kuin tehty kesäiseen ilta-aurinkoon. Ei varsinaisesti järisyttävä kokemus, mutta katkeruutta ja hedelmäisyyttä löytyy, minkä lisäksi kokonaisuus pysyy suhteellisen kivasti tasapainossa. Näillä elementeillä lasi tyhjeni vauhdikkasti.

Arvosana: 3+