sunnuntai 13. syyskuuta 2015

AC Oulu - VIFK 12.9.2015

Lauantaisena iltapäivänä AC Oulun vieraaksi saapui Vaasan kakkosporukka VIFK:in muodossa. AC Oulu on voittanut kauden aikaisemmat kohtaamiset, Suomen cup mukaankukien, ja ainakin viimeksi Oulussa pelatussa pelissä oli aineksia murskalukemiin. Näistä lähtökohdista, kaikki muut paitsi kotivoitto olisi pettymys.

Ensimmäinen puoliaika alkoi AC Oulun hallinnalla ja vartin kieppeillä maalipaikkoja oli jo useampi. Lukemat säilyivät maalittomina hyvin torjuneen Henrikssonin ja heikon viimeistelyn myötä. Alun painostuksen jälkeen pelin tempo laski ja paikat jäivät vähiin. Merkittävin tilanne oli puolen tunnin korvilla, kun Darboe oli lähellä iskeä komealla saksipotkulla, mutta pallo meni niukasti maalin ohi. Hiljalleen tunnelma katsomossa alkoi olla jo puoliaikaa odotteleva, mutta sinne ei ehditty vielä siirtyä, kun Tahvanainen tökkäsi maalin edestä Vandellin syötöstä 1-0. Näissä lukemissa mentiin myös puoliajalle.

Toisella puoliajalla pelin tempo putosikin sitten entisestään. Palloa siirreltiin mieheltä toiselle ja lukuunottamatta paria sydämentykytystä tuottanutta siirtoa alakerrassa, paikat olivat vähissä molemmilla joukkueilla. Peli oli unista, mutta tällä kertaa se oli sitä molemmin puolin. Loppulukemat 1-0 Oululle. Huolimatta siitä, että peli ei ollut kovin nautinnollista katsottavaa, kolme pistettä lämmittävät mieltä. Aina tällaisista peleistä niitä ei ole onnistuttu keräämään, mutta tämän tuloksen myötä AC Oulu on edelleen taistelemassa liigakarsintapaikasta. Samoihin aikoihin pelattu Kärppäpeli ja Heinäpäässä ollut junioriturnaus olivat lie syitä verrattain pienehköön yleisömäärään ~750.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti