Syyskuisena torstai-iltana Raatissa kohtasivat peräkkäisillä sijoilla olevat Oulu ja Haka. Hakan nousuhaaveet olivat jo menneet, Oululla ne elivät vielä ohuena koskien karsintoja, mutta se vaatisi voittoisaa loppukautta. Peli kerrallaan, tänään Hakan oli kaaduttava.
AC Oulu lähti mielenkiintoisella koostumuksella liikkeelle, kun molemmat totutut hyökkääjät Tahvanainen ja Darboe aloittivat penkillä. Piikissä olivat nopeat Pietola ja Heikkilä, minkä lisäksi Mapoka pelasi tavallista ylempänä. Formi näytti alkuun aika epätasapainoiselle. Hakasta puolestaan näki, että olivat tulleet Ouluun pelaamaan. AC Oulu on usein hallinnut pelejä kotikentällään varsinkin pelien alkupuolella, mutta nyt Haka pystyi pelaamaan omaa peliään ja pallonhallinta oli tasaista.
Puolen tunnin kohdalla Heikkilälle avautui kauniin syöttökombinaation myötä loistopaikka. Vastassa oli vain Pesonen, mutta aikaa ja tilaa oli liikaa ja laukaus meni heikkona ohi maalin. Kun ei osu, niin toinen sitten osuu. Vajaat pari minuuttia ehti vierähtää, kun Multasen 1vs1 hyökkäyksen myötä, pallo putoaa Kaipiolle, joka täräyttää paristakympistä komeasti 0-1. Näistä lukemista myös puoliajalle.
Toinen puoliaika oli tasaista vääntöä aina tunnin kohdalle. Oulu sai vapaapotkun sivulta ja Mapoka ohjaa maalin edestä tasoituksen 1-1. Tasoitus sytytti Oulun ja paine alkoi siirtyä Hakan päätyyn. Vaarallisia paikkoja syntyi kuitenkin vasta viimeisellä kympillä. Molemmilla joukkueilla oli parikin hyvää paikkaa. Lähimmäksi pääsi Hietanen, jonka puskun Hakan Pirttijoki siivosi maaliviivalta. Ja kun ei osu, niin toinen sitten osuu. Vastahyökkäyksestä Helminen nousee laidaltaan aina boksiin asti ja sijoittaa 1-2 Hakalle. Tässä vaiheessa pelattiin jo lisäaikaa ja näihin lukemiin peli sitten päättyikin.
Mapoka oli Oulun paras pelaaja. Hakalla Pirttijoki ja Kaipio olivat näkyvimmin esillä. Kokonaisuudessaan tasainen peli, mutta maalinteko, joka on ollut yhtä tervanjuontia Oulun osalta läpi kauden, ratkaisi pelin. Yleisöä paikalla oli vajaa 800 ja kotiin lähtiessä alkoi olla jo kylmää ja sateista. Pelin tulos ei lämmittänyt, kuten ei tehnyt enää olutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti