tiistai 30. tammikuuta 2018

Septem Wednesday Wheat IPA

Septem Wednesday Wheat IPA 6.0%

Tiistai-illaksi avasin aikaisemmin Bonosta ostamani takeaway-olusen, Septemin vehnä-ipan. Kyseessä on jälleen itselleni uusi kreikkalainen pienpanimo, mikä on omalla tavallaan virkistävää. Nyt eteen ei tule vain uusia oluita tutuilta panimoilta, mutta uusia panimoita uusine oluineen.

Olut kaatuu lasiin kauniin oranssinkultaisena. Pinnalle jää massiivinen valkoinen vaahto. Sävyssä on kuivakkaa sitrushedelmäisyyttä, sekä aavistuksen makeampaa appelisiinisuutta. Taustalla on vienosti vehnäisiä sävyjä. Suutuntuma on makeahko, mutta katkeruuteen kallellaan. Katkeruutta on tuntuvasti aina jälkimakua myöten. Alkuun olut tuntui humaloinnin osalta hieman tökkivälle ja mietin, että liekö vika oluessa, vai lienevätkö pitkät lasit Keota päässeet turruttamaan makunystyröitä, mutta loppulasillinen maistuikin jo mukavammin. Kokonaisuudessaan asiallinen vehnäipa, missä katkeruus pääsi yllättämään, mutta mikä ei isommassa kuvassa erotu massasta suuntaan tai toiseen.

Arvosana: 3

lauantai 27. tammikuuta 2018

Volkan Santorini Black

Volkan Santorini Black 5.0%

Limassolin oluttarjonta on verrattain suppea. Yleisesti ottaen tarjolla on Keota, mikä maistuu paremman puitteissa, varsinkin jos erikoisempana olutvaihtoehtona on Carlsberg tai Heineken. Bonossa jälleen lounastaessani, ostin kuppilasta mukaan parit pullot, jotka syystä tai toisesta ovat edullisempia mukaan ottaessa, kuin kuppilassa juotuna. Kyproslaisia oluita oli tarjolla heikosti, Kreikkalaisia enemmän. Yksi Kreikan ylpeys oli Volkan, jolta oli tarjolla useampikin pullo. Päätin napata näistä yhden, blackin, joka sattui olemaan vielä uutuustuote. Pullon etiketissä olutta kuvattiin sanoin: "black wheat Greek lager", mikä kuulosti kirjavalle. Josko sävyjäkin olisi sen edestä.

Majoituspaikassa olutlasin virkaa ajaa coca-cola lasi. Olut kaatuukin lasiin sopivasti kolanvärisenä. Pinnalle jää suuri ja tiivis vaalea vaahto. Sävy on maltainen ja makeahko. Makeutta lisännee hunaja, jota etiketin mukaan pullosta pitäisi löytyä. Paahteisuuttakin löytyy, mutta vehnäiset sävyt jäävät vähemmälle. Suutuntuma on pehmeä ja matalahappoinen. Kokonaisuudessan ei ihmeellinen, mutta periaaatteessa ihan maukas, makeahko tumma olunen. Paikallisen valikoiman ollessa rajallinen, eiköhän kuppilasta tule testattua panimolta toinenkin tuote.

Arvosana: 3

Siris Voreia Pilsner

Siris Voreia Pilsner 5.0%

Reissu Kyprokselle ja Limassoliin, missä nyt reissun ensimmäinen olunen. Bono Bar & Restaurant on laadukas kuppila/ravintola majoituspaikan lähellä, missä saa päivittäin edullisen, maukkaan ja nopean dish of the dayn, mutta missä myös vaikuttaisi olevan kaupungin yksi laadukkaimmista, ellei laadukkain olutvalikoima. Oluet ovat pääasiassa pullotavaraa, joko Belgiasta, tai Kreikasta, mutta tarkemmin en vielä niitä ehtinyt tiirailemaan. Lounaan yhteyteen ehdin kuitenkin valitsemaan nopealla otannalla yhden Kreikkalaisen tunnelmaa luomaan.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Pinnalle jää pieni valkoinen vaahto. Sävy on maltaisen makea, mutta samalla siinä on sitruksista rapsakkuutta, mikä tuntuu varsinkin katkeraksi kääntyvää jälkimakua kohden. Paletti on suhteellisen mukavasti tasapainossa. Ainakin sille se tuntui. Nälkä oli sen verran suuri, että oluelle jäi kyytipojan virka. Perus rapsakkana pilsnerinä se suoritti roolissaan hyvin. 

Arvosana: 3

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Iso-Kallan Panimo Savu Kekri

Iso-Kallan Panimo Savu Kekri 5.7%

Syyskauden Alko-osastolta kaappiin oli päässyt unohtumaan suuri savolainen puteli. Iso-Kallan savuinen kekri-olut olisi saattanut olla kelvollista tavaraa joulupöytään, mutta kun nyt joulukin ehti vierähtää, olut sai toimia saunan päälle, iltapalan kyytipoikana.

Olut kaatuu lasiin kuparinruskeana. Pinnalle jää suuri beige vaahto, mikä laskeutuu nopeasti. Sävy on pääasiassa savuinen, vienon nahkainen ja lihaisa. Savuisuuden taustalla tuntuu makeampaa maltaista runkoa, mikä tasapainottaa palettia. Suutuntuma on yllättävänkin hapokas, hieman liiankin, liekö ikääntymisestä johtuen. Kokonaisuudessa ei ole suuria puutteita, lähinnä puolilitranen tuntuu itsestään nautiskeltuna melko suurelta tapaukselta kun kyytipoikana ei ollut etiketin ehdottamia ruokasuosituksia mukana.

Arvosana: 3

Mallaskoski True Double IPA

Mallaskoski True Double IPA 9.0%

Taustalla NHL peli oli jo loppunut ja Suomen u20 joukkue siirtyi jäälle, nyt jo tekstiä kirjoittaessa surullisessa Tsekki-pelissä. Kisat olivat pettymys, maalinteko oli haastavaa ja maalivahtipelikään ei tällä kertaa ollut joukkueen vahvuus. Kuppilassa optimismi kuitenkin virtasi vielä siihen malliin, että päädyin tilaamaan tuhtimpaa tavaraa Mallaskoskelta.

Olut kaatuu lasiin kuparisena. Pinnalle jää pieni valkoinen vaahto. Sävy on karamellisen maltainen ja makeahko. Makeutta on tuntuvasti, taustalla tuntuu myös vienoa havuista humalointia. Vahva. Jälkimakussa on asianmukaista katkeruutta, mutta lieneekö makeus vai mikä, mutta hieman raskaaksi juotavaksi ja sitä kautta kokemukseksi tämä tahtoo jäädä. 

Arvosana: 3

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Thornbridge Chiron

Thornbridge Chiron 5.0%

Vuosi vaihtui Oulussa rauhallisissa merkeissä. Kuppiloissa ei tullut vuoden vaihteen tienoilla käytyä, mutta heti vuoden vaihduttua päädyin pitkästä aikaa käymään St Michaelissa "parilla". Kuppilassa oli rauhallista ja taustalla pyöri edellisen yön NHL ottelu Detroitin ja Pittsburghin välillä. Hanassa oli kivasti valikoimaa, päätin lähteä itselleni uudella, kevyehköllä Thornbridgellä.

Olut kaatuu lasiin kultaisena. Sävy on pehmeän hedelmäinen ja makea. Hedelmien sävy on pääasiassa trooppinen, mutta mukana on myös sitruksisuutta ja kevyttä katkeruutta, mitkä kantautuvat aina jälkimakua myöten. Paletti on hedelmäisen raikas ja tasapainoinen. Juotavuus on kohdillaan ja olutta olisi helposti saattanut nautiskella suuremmankin lasillisen. Thornbridgen oluet ovat monesti olleet perushyviä, ok + tasoisia, mutta tämä tuntuu maistuvan vielä piirun verran paremmin. Tai sitten kyse on vain siitä, että edellisestä pubikerrasta on jo niin kauan, että olut maistuu sen vuoksi poikkeuksellisen maukkaalta.

Arvosana: 4-