keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock 6.5%

Oulussa oli tarjolla paikallista jalkapalloa ja samalla kauden ensimmäinen paikallisderby. Keli oli sen verran kehno, että päätin jäädä kotiin ja kokeilla Fanseat palvelua, mikä pieneksi yllätyksekseni toimi moitteettomasti. Pelille kaveriksi nappasin kaapista savuolutklassikon Saksasta. Jos peli ei miellyttäisi, niin olut ainakin sitä tekisi.

Olut kaatuu lasiin tummanruskeana, lähes mustana. Pinnalle jää suuri vaahto. Sävy on nahkaisan savuinen. Kuivalihaisuutta, mutta myös tervaisaa sävyä varsinkin oluen hieman lämmettyä. Taustalla tuntuu hyvin ohuesti maltaisuutta, mutta kuivalihaisuus edellä tässä mennään. Suutuntuma on pehmeä. Juotavuus säilyy korkealla tasolla.

Kokonaisuudessaan olut on klassikko, mikä toimii loistavasti tasaisin väliajoin nautittuna. Pidän Urbockista panimon Dobbelbockia enemmän, ja tuorein maistelu vahvisti tätä näkemystä. Paikallisderby ei puolestaan klassikon statusta saanut. Peli oli sen verran heikkotasoinen, että oluen erinomaisuus korostui entisestään sen rinnalla. Liekö syynä huonokuntoinen Raatin kenttä, mutta pallo pomppi molemmilla joukkueilla holtittomasti, syötöt karkailivat, ja AC Oulu tuhlasi paikkoja enemmän kuin ehdin laskea. Lopulta OPS osui kertaalleen, lähestulkoon ainoasta paikastaan ja otti itselleen historiansa ensimmäisen paikallisderbyvoittonsa. Tiivistettynä, pelin taso oli kehno, mutta olut priimaa.

Arvosana 4½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti