Sonnisaari Tupru 5.5%
Miellyttävän leutona tammikuisena lauantaina päätin pyörähtää pienen mutkan Leskisessä. Odottelin puheensorinan täyteistä kuppilaa, mutta liekö tipaton tammikuu pitänyt osan ihmisistä kotosalla. Nyt oli pöytää mistä valita. Pöytäseuraksi nappasin lasillinen Sonnisaarta. Tuprua on ollut tarjolla aikaisemminkin, mutta osaltani se ehti mennä tuolloin ohitse. Tällä kertaa tiemme kohtasivat.
Tumma, ruskeahko olunen jättää pinnalleen tiiviin valkoisen vaahdon. Sävy on lihaisan savuinen, mikä tuo mieleen savunakin. Lihaisuuden taustalla tuntuu maltaisuutta, mutta savuisuuden ohella toinen keskeinen elementti on tervaisuus, minkä sävy on tervapastillinen. Tervapastillisuus tuntuu voimakkaammin, oluen levättyä hetken lasissa. Kokonaisuudessan kombo on ihan hauska, mutta olut on vahvuutensa nähden yllättävänkin raskas juotava. Pientä lasia sai nautiskella reippaan tovisen.
Arvosana: 3+

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti