lauantai 8. elokuuta 2015

Hiisi Rooster Lager

Hiisi Panimo Rooster Lager 5.3%

AC Oulun voitosta piti päästä nautiskelemaan oluen muodossa ja tie vei pitkästä aikaa Roosteriin. Siellä oli tarjolla paikan nimikko-olutta, mikä on valmistettu yhteistyössä Hiisi-panimon kanssa. Kuulostipa siis oikein hyvältä.

Olut kaatuu lasiin kultaisena ja kirkkaana. Pinnalle jää pieni ohut vaahto. Tuoksussa on savuisuutta, mikä varsinkin alkuun tuntuu hyvinkin voimakkaasti, Myös maltaisuus ja kevyt sitruunainen humala tuntuvat. Maku vastaa pitkälti tuoksua. Savuisuus hallitsee, mutta myös humalointi puraisee kivasti maltaisuuden ohessa. 

Kokonaisuudessaan kepeä ja maukas olut, joka ei ole aivan tyypillinen lager. Pienen purtavan ohessa tätä nautiskelee ihan ilokseen. Juotavuudeltaan olut on kevyt, mutta siinä on kuitenkin mukavasti (savun) makua.

Arvosana 3-

AC Oulu - EIF 8.8.2015

AC Oulun kotipelit saivat jatkoa näin elokuisena lauantai-iltana kun vastaan asettui Tammisaaren ylpeys EIF. Viikko sitten Kemi kaatui Oulussa, joten kolme pistettä oli tästäkin saatava, varsinkin kun vastustaja oli lähtökohtaisesti astetta kevyempi porukka. EIF:llä oli muutamia mielenkiintoisia pelaajia, kuten kokenut Timoska, Uuden-Seelannin ihme James, Oululaisille tuttu "Black Bomber" Konate, sekä toppari Tabe, joka ei valitettavasti ollut tänään mukana kokoonpanossa.

Ensimmäinen puoliaika oli tasaista pallon siirtelyä puolin ja toisin, AC Oulun ollessa odotetusti aktiivisempi osapuoli. Parinkymmenen minuutin kohdalla Tahvanainen pääsi puolittain läpi, mutta Jäntti torjui länkiin suuntautuneen laukauksen. Vajaa 40-minuuttia oli pelattu, kun sama toistui. Puolustajan liukastumisen myötä Tahvanainen oli taas läpi, mutta kliinisyys oli kateissa. Jäntti torjui miehen laukauksen eteensä, mutta Darboe siivosi 1-0. Sopivasti puoliajan alle. Puoliajalle ei kuitenkaan ehditty kun AC Oulu tuli taas ja tällä kertaa Tahvanainen täräytti kuudentoista laidalta komean laukauksen takanurkkaan 2-0. No nyt oli sitä kliinisyyttä!

Puoliajalla AC vaihtoi Ojalan sisään ja Darboe jäi penkille. Peli tuntui pitkälti ratkenneen, mutta niin vain EIF alkoi löytää otetta peliin yhä vain enemmän. Vajaan 70-minuutin kohdalla alkoikin sitten tapahtua AC Oulun kannalta negatiivisia asioita. Ensiksi laidalta vihellettiin vapaapotku Tammisaarilaisille, vaikka rike meni selvästi toisin päin. Samassa tilanteessa Stafsula oli pallon tiellä ja sai varoituksen. AC Oulun fokus peliin katosi ja vapaapotku johti hyvään palloon maalille, josta Källman nikkasi 2-1.

Tuskin oli paria minuuttia pidemmälle päästy kun Odula ajettiin suoralla punaisella kentältä. Katsomosta käsin tilannetta oli vaikea ymmärtää. Tilanne alkoi äkkiä näyttää kohtalaisen tukalalta AC Oulun kannalta. Hietanen ja Pietola vaihdettiin sisään, mutta EIF jatkoi pelin hallintaa. Peli meni hyvinkin jännittäväksi ja pariin otteeseen Tammisaarelaisten maali ei ollut kaukana. Loppupuolella paine vähän hellitti ja AC Oulukin pääsi hyvään vastahyökkäykseen. Pietola pääsi yksin läpi, mutta puolustaja siivosi loistavasti tämän noston maaliviivalta. Miesvajaan taistelu palkittiin lopulta, kun lukemat säilyivät 2-1 loppuun saakka.

Yleisöä oli paikalla vajaa 900. Lienevätkö Jalometalli, verrattain tuntematon vastustaja ja poikkeuksellinen alkamisaika verottaneet porukkaa, en tiedä, mutta jännitettävää riitti loppuun saakka. Peli oli viihdyttävä, vaikka pelillisesti parannettavaakin jäi. Tuomarilinja muuttui kovasti toiselle puoliajalle ja se näkyi varsinkin AC Oulun pelissä. Kolme pistettä oli kuitenkin tärkeä saada, jotta teoreettiset mahdollisuudet nousuun säilyvät edelleen.

perjantai 7. elokuuta 2015

BrewDog Konnichiwa Kitsune

BrewDog Konnichiwa Kitsune 8.2%

Paria kuukautta takaperin olin osallisena tilaamassa oluita merta edempää. Mikäli oikein muistan, niin Saveur Bierestä tarttui mukaan tämä "Hello My Name is" -sarjan Japanilaisversio, tuplaIPA. Arkinen aherrus käynnistyi tällä viikolla niin olunen sai olla vähän juhlavampi näin viikonlopuksi. Siispä oli tämän oluen vuoro.

Olut kaatuu lasiin oranssina ja tarkemmin tarkastellessani utuisena. Vaahtoa ei juurikaan jää. Tuoksussa on erottuvasti mandariinia ja sitruunaa, mutta myös yleisemmin hedelmäisyyttä sekä maltaisuutta. Maussa on samoja sävyjä. On mandariinia, sitrusta ja hedelmäisyyttä, mutta myös karamellimaista maltaisuutta löytyy. Alkoholi paistaa kevyesti läpi jälkimaussa, mikä ei kuitenkaan tunnu häiritsevästi. Sen lisäksi hapokkuus tuntuu oluessa olevan yllättävänkin pehmeää.

Kokonaisuudessaan onhan tämä kyllä mainio olut. Mandariinin raikkautta sekä sitrusta on runsaasti karamellisen maltaisuuden ohella, mikä miellyttää itseäni. Koirapanimoon suhtaudun usein ennakkoon optimistisesti, mutta tämä kyllä vastasi odotuksiin täysin haukuin.

Arvosana 4-

Ruosniemen Panimo Piirimyyjä

Ruosniemen Panimo Piirimyyjä 5.7%

Alkosta matkaan tarttui Porilaista tavaraa Ruosniemen Panimon muodossa. Piirimyyjä APA kaatui lasiin väriltään oranssin ja kultaisen välimaastoisena sekä runsaasti vaahtoavana. Tuoksu on varsin miellyttävä. On greippiä, passiota, havuisuutta sekä karamellisuutta. Alkuun passio nousi voimakkaimmin esille, mutta olutta jonkin aikaa nautiskellessa havuisuus ja greippisyys nousivat aromeissa yhä vahvemmin esille. Maussa on greippiä, havua ja karamellisuutta katkeranpuoleisen jälkimaun sävyttelemänä.

Kokonaisuudessaan olut on itseasiassa yllättävänkin hyvä, sillä aromien lisäksi makua on runsaasti. Hassua kyllä, juotavuuden puolesta olutta ei oikeastaan tehnyt mieli nauttia tätä pullollista enempää. Ei sillä ettäkö olut olisi ollut huono, päinvastoin Piirimyyjä oli oikein mainio. Tulee ostettua toistekin.

Arvosana 3 


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Sonnisaari Entinen Emäntä

Sonnisaaren Panimo Entinen Emäntä 6.8%


Kun nyt Leskisessä kerran satuin olemaan, niin täytyihän sitä päästä maistamaan vielä toistakin Sonnisaaren uutuuksista, eli Entistä Emäntää. Panimon oluet tahtovat loppua verrattain rivakasti, joten parempi olla nopea kuin jäädä ilman. Entistä Emäntää kuvataan "kuivaksi ja katkeraksi" IPA kategorian olueksi, joten sehän lähtökohtaisesti sopii hyvin.

Olut kaatuu lasiin punertavan kultaisena, pienen vaahdon kera. Tuoksussa on pääasiassa sitruksista humalaa. Maussa sitruunainen humala korostuu, minkä lisäksi ennalta mainostettua katkeruutta ja kuivuutta on reippaanlaisesti pitkähköä jälkimakua myöten. Omaan makuuni hitusen liikaakin. Kokonaisuudessaan ok tasapainoinen olut, mikä vastasi kuvausta, mutta mikä ei kuitenkaan täysin itselleni toiminut. 

Arvosana: 3-

Sonnisaari Maa On Voimaa

Sonnisaaren Panimo Maa on Voimaa 6.7%


Hyväntuulisena AC Oulun pirteän esityksen ja voiton myötä, tie vei Leskiseen. Nyt perjantaina Sonnisaari tiedotti uusista oluistaan (#7 ja #8) ja Leskisestähän näitä muun muassa sitten sai. Ensimmäisenä nautiskelun alle päätyi Kauko Röyhkän levyn mukaan nimetty (?) Maa on voimaa Black IPA.

Olut on väriltään tumman ruskea, likimain musta ja pinnalle jää reipas sentin paksuinen tiivis vaahto. Tuoksussa on hedelmää, sitrusta, humalaa ja paahteisuutta. Maku vastaa pitkälti tuoksua. On sitruksista humalaa ja hedelmää, mitkä sijoittuvat kivasti tumman paahteisuuden sekaan. 

Kokonaisuudessaan olut on yllättävänkin helposti nautiskeltava. Hedelmät, sitruksinen humala ja paahteisuus toimivat mukavasti yhteen ja vaikkei olut ole kovinkaan moniuloitteinen, on se mielestäni yksi Sonnisaaren maukkaimmista tuotteista toistaiseksi, 

Arvosana 3(+) 

AC Oulu - PS Kemi 1.8.2015

Perämeren derby ja vaihteeksi vesisadetta. Sateesta huolimatta odotin, että derby vetää väkeä hyvin paikalle, niin päädyin aikaisempaan bussiin ja hyvissä ajoin stadionille. Se kannatti. Puolta tuntia ennen peliä paikalla ei ollut juurikaan ketään, mutta lähempänä aloitusvihellystä pääkatsomo täyttyikin ripeänpuoleisesti. "Aurinkokatsomo" pysyi likimain tyhjänä.

Peli lähti käytiin hyvällä sykkeellä. Oli nähtävissä, että molemmat joukkueet tulivat pelaamaan ja että pelissä riitti panosta. Tappiolla AC Oulu jäisi kauaksi sarjakärki Kemistä, kun taas Kemillä oli vastaavasti mahdollisuus tehdä pesäeroa muuhun kärkiryppääseen (PK-35 ja JJK). Pelin ensimmäinen läheltä piti tilanne tuli vartin kohdalla, kun Siira kokeili kaukaa, mutta pallo leijaili vain aavistuksen yli Kemin maalin. Vastassa ollut maalivahti Kollar loukkasi itseään tilanteessa. Puolen tunnin kohdalla kentällä nähtiin molempia joukkueita kuumentanut tilanne, mikä lähti Stafsulan pelatessa miestä pallon sijaan kentän laidalla. Valmentajia myöten nokkapokka oli valmis, mutta tilanteesta selvittiin ilman varoituksia, joskin ilmeisesti AC Oulun puolelta yksi toimihenkilö poistettiin kentän laidalta. 

Toinen puoliaika alkoi maalittomana. Merkille pantavaa oli, että Kemi vaihtoi puoliajalla maalivahtia. Ilmeisesti Kollar loukkasi itseään aikaisemmin sen verran, että riskejä ei haluttu ottaa. Myös Jovovic otettiin pois. Peli lähti käyntiin tasaisena, mutta tunnin kohdalla alkoi hurjastelu. Kolme maalia viiteen minuuttiin ja lukemat 2-1 AC:lle. Ensimmäisestä vastasi Tahvanainen, joka pääsi yksin läpi ja sijoitti pallon verkkoon. Miehelle onnistumisen soi pitkän maalittoman putken päätteeksi. Kemin tasoituksesta vastasi Djalo boksissa pyörineen flipperin päätteeksi. 2-1 lähti Darboen jalasta Tahvanaisen pelatessa miehelle avopaikan. Loppulukemat 3-1 napautti rapiat 10 minuuttia aikaisemmin kentälle tullut Pietola. Pelin lopussa AC Oulu tyytyi jopa leikittelemään ja Peipinen, Tahvanainen, Siira ja Odula kierrättivät palloa keskenään toistakymmentä kertaa, mikä sai myös yleisön innostumaan. 

Yleisöä oli paikalla vajaat 1600, mikä oli varsin ok määrä. Kemiläisiä näistä oli varmaan parisataa, sen verran möykkää tasoitus yleisön seasta nosti. Pelillisesti tämä oli yksi AC Oulun parhaista peleistä tällä kaudella ja rahalle tuli hyvinkin vastinetta. Jospa väki saataisiin myös innostumaan ensiviikon EIF pelistä, koska samat kolme pistettä ne on tarjolla siinäkin. Voiton lisäksi sadekin loppui mukavasti pelin aikana, niin sitä saattoi hyvillä mielin lähteä nautiskelemaan voiton oluesta. Oululaisesta sellaisesta.